Sen miehistöön kuuluu ensiksi porvari Mathias Iivarinpoika, puolikuuro ukon rahjus, Kajaanista Lieksaan muuttanut suolasaksa. Tuskin lie porvari Mathias Lieksassa ollessaan vielä myynyt edes puolta tynnyriä suoloja ja siitä on ukko kovin kiukustunut Pankajärven miehille. Äkseeraa musketilla ampumista kostaakseen luvallisen elinkeinonsa kärsimän hallan.
Kaartin hakamiehiä on porvari Mooses Nykyri, entinen nurmekselainen lautamies. Aikanaan hän on ollut hyvä uudisviljelijä, oikea korven raivaaja, mutta leskimieheksi jäätyään ihastui herra Henrikin houkutuksiin ja jätti Nurmeksen Ylikylässä olevan uudispaikkansa veljelleen. Vanhoilla päivillään läksi Mooses helpolla rikastumaan, irroitti juurensa oikeasta maaperästään ja kapusi porvarin säätyyn, raudan ja nahkan kauppiaaksi. Hän on ollut saita elinikänsä ja nyt hän on muuttunut oikeaksi kitupiikiksi. Ja kun herra Henrikki on luvannut tehdä hänestä raatimiehenkin, unelmoi Mooses Lieksan kaupungin kasvamista ja äkseeraa herra Henrikin kaartissa kyntövaolla kangistuneita koipiaan.
Vielä on kaartissa muitakin taattuja miehiä. On rättäri Sipo Meriläinen, liukas herrojen kumartelija, on porvari Iisakki Kauppinen, hyvänsävyinen hölmö, jonka kaunis emäntä rikkoo julkeasti avioliiton pyhyyttä. Herra Henrikin kuiskaillaan kähmivän tämän kaartilaisensa kotona sillä aikaa, kun mies istuu musketti kourissa salasaksoja vaanimassa herra Henrikin saunan luona.
Jonkinlaisena alikapteenina on kaartissa kiukusta rätisevä viskaali Pentti ja korpraalikseen on herra Henrikki ylentänyt seppä Jyrki Lehikoisen, saman veijarin, joka sai Pankajärvellä hyvän muiston Hilipan karhukeihäästä. Nyt on musta ruotsi jo melkein tointunut ankarasta haavastaan, jäykkä sisunsa lie pelastanut hänet henkiin. No, aivan tointuneeksi ei häntä voi sanoa, musta Jyrki rykii ja röhisee, niin kuin keuhkot olisivat vielä vallan repaleina, välistä syljeskelee vertakin. Herra Henrikki on palkkioksi vanhoista ansioista toimittanut hänet Lieksan kaupunkiin sepäksi ja asemestariksi ja hammasta purren valmistautuu musta ruotsi kostamaan Pankajärven miehille vanhoja kalavelkojaan.
Varmaa on, että ken hyvänsä näistä kaartin miehistä ampuisi silmän rävähtämättä jykevällä musketillaan ammottavan reijän nuoren Hilipan rintaluihin, jos kohdalle sattuisi. Jo monena elokuun yönä ovat he pitäneet vartiota herra Henrikin saunan luona. On saatu tietää Hilipan jo palanneen kesäiseltä kauppamatkaltaan ja nyt odotetaan hänen yrittävän suolaveneiden kuljettamista Pieliseen. Sitä nyt vaanitaan vartiovuoroja vaihdellen. Välistä käyvät liukas rättäri ja rätisevä tullimies vakoilumatkalla Pankakoskella asti ja näiden vakoilumatkojen jälkeen hälytetään tavallisesti koko kaarti aseisiin.
Kerran luulivat herra Henrikin kaartilaiset jo yllättäneensä Hilipan. Muutamana pilvisenä ja pimeänä yönä kuului joelta polskimista, niin kuin olisi melalla loiskuteltu vettä, ja sitten nähtiin mustan otuksen lipuvan äänettömästi vedenpinnalla.
— Suolavene! kuiskasi vapisevalla äänellä rättäri, joka oli ensimmäisenä keksinyt kummituksen.
Enempää aprikoimatta komensi viskaali Pentti kaartinsa ampumaan ja pian kuuluttivat jymisevät musketin pamahdukset öisen taistelun alkaneen.
Sinä yönä pelkäsi Brita hirveästi. Valvoi ja vapisi koko yön neitsytpirtissään ja luuli Hilipan jo tulleen ammutuksi reikiä täyteen. Mutta aamun valjettua setvisi taistelun tulos: nähtävästi oli Hilippa lurjus vielä pelastunut ehein nahoin, sen sijaan oli tullut ammutuksi kirkkoherra Andersin musta härkä, kaksivuotias mullikka. Todennäköisesti oli härkä kyllästynyt omaan vakinaiseen haaremiinsa ja päätti pistäytyä luvattomille retkille herra Henrikin apilaspellon puolelle, mutta joutui tällä matkallaan tekemisiin herra Henrikin kaartin kanssa ja sai hengellään sovittaa ajattelemattoman nuoruuden hairahduksensa.
Härän kuolema aiheutti jälkiselvittelyjä ja hiukan nauruakin, ja seuraavana yönä olivat kaartilaiset poissa vartiopaikaltaan.