Ensimmäisen markkinapäivän iltana, pimeän jouduttua, komennettiin rakuunat pieninä kahden ja kolmen miehen kokoisina ryhminä liikkeelle. Ja niin miehitettiin Lieksan karjalaiskylässä kaikki ne talot, joiden tiedettiin vanhastaan olevan Pankajärven salasaksojen ja näiden apurien tyyssijoja.
Kaikkein vankin vartiojoukko asetettiin herra Henrikin virkatalon naapurina olevaan Mafilo Vaakanaisen taloon ja tälle vartiostolle annettiin tiukka määräys, että kaikki yön aikana taloon ilmestyvät vieraat oli vangittava ja jos yrittäisivät livistää karkuun, sai heidät arvelematta ampua!
Herra Henrikki oli juonensa onnistumisesta niin varma, että hän tarjosi iltasella käräjäherroille ja talossaan majailevalle luutnantti Marcukselle höyryäviä punssimaljoja. Britan piti olla punssia keittämässä ja tarjoilua hoitamassa. Isäntä itse tyhjensi maljan toisensa jälkeen ja pauhasi vierailleen:
— Juokaa, miehet, rohkeasti, huomisaamuna on ainakin yksi kettu satimessa!
— Kukapa tuo rohkea kettu olisi? utelee luutnantti Marcus epäilevästi.
— Kukapa muu kuin nuori Hilippa Vanninen, Pankajärven suurin salasaksa! julistaa herra Henrikki varmana.
Hahhahhaa! Kyllä hän tunsi aivan tarpeeksi tuon veijarin kolttosia. Jo monasti ennenkin oli tuo lurjus osoittanut suorastaan uhkamielistä rohkeutta ja saatiin olla vallan vakuutettuja, että hän tänäkin yönä ilmestyisi esille!
Näin rehentelee herra Henrikki punssin kiihoittamana. Hän antaa kutsua
Mafilon taloon piiloitettujen rakuunain johtajan, vanhan kersantti
Pietarin pitohuoneeseen ja kaataa tälle omakätisesti täpötäyden maljan
höyryävää punssia.
— Maista tuosta rohkaisua saadaksesi! mylvii hän innoissaan. — Ja muistakin varoa, että elävänä on se kettu pyydystettävä… mikäli mahdollista, elävänä, jotta tämä laamanni saa hänet tuomita lämpimiltään kaakinpuuhun raippoja saamaan! Mutta jos pääsee käsistänne karkuun livahtamaan, niin ampukaa! Ampukaa arvelematta ja hyvin tähdäten!
Kersantti Pietari lupasi kyllä hyvin hoitaa tehtävänsä.