Hän viskasi ruoskansa lattialle ja nauroi mieletöntä naurua. Hän juoksenteli, törmäili huoneessa mihin sattui, ja yhä uudestaan purkautui kammottava hohotus hänen kurkustaan. Vihdoin hän pysähtyi tyttärensä eteen ja kohotti hänet lujalla otteella jaloilleen.
— Kuule, portto, mitä minulla on sanomista! jylisi hänen äänensä. — Sinä et ole enää minun tyttäreni, sinä olet tästä päivästä alkaen vankina tässä talossa! Jyrki seppä saa takoa rautaristikot sinun neitsytpirttisi… sinun porttopahnasi ovien ja akkunoiden eteen! Sinun rakastettusi… sinun karjalaiskelmisi tuodaan kahleissa tänne ja hän saa raippoja… ensin raippoja kaakinpuussa ja sitten hänet teloitetaan sinun nähtesi! Ja sinut hylkiön minä naitan halvimmalle rengilleni… jos kukaan enää sinusta huolii!
— Mitäpä nyt rengeille kauppaamaan… tottahan Brita neito kelpaa vielä paremmillekin! kuului äkkiä miesten joukosta.
Puhuja oli porvari Mooses, piintynyt saituri ja leskimies. Kömpelön karhun tavoin hän kompuroi penkiltä jaloilleen ja toisteli, leveä suu metisenä:
— Kuka nyt välittäisi noin vähäisestä erehdyksestä… mokomasta rikkeestä! Minäkin korjaan Brita neidon, jos ei ilmesty tämän veiterämpää kosijaa!
— Porvari Mooses, sinä olet liian hyvä häntä korjaamaan! ärisee herra Henrikki. — Liian hyvä olet porttoa korjaamaan, mutta sinä saat hänet tinkimättä, jos mielesi tekee… vaikka heti Pankajärveltä palattua pidämme kihlajaiset!
Luutnantti Marcusta alkoi inhoittaa tämä kaupanteko. Hän heitti halveksivan silmäyksen porvari Moosekseen, sitten hän astui päättäväisesti Brita neidon luo ja tarjoutui saattamaan hänet omaan neitsytpirttiinsä.
Brita antoi viedä itsensä vastustelematta. Luutnantti Marcuksen taluttamana hän laahusti horjuen pihamaan yli. Pakkasviima viilsi kirpeästi hänen ruoskan runtelemia kasvojaan, joista verta virtasi noronaan. Mutta Brita ei tuntenut mitään kipua, hän oli turtunut, kokonaan turtunut ja tylsistynyt. Hänen äskeinen uhmansa oli hävinnyt, nöyränä kuin lammas hän kulki taluttajansa rinnalla.
Heti tämän jälkeen lähti herra Henrikin johtama joukko matkalle. Saunan luona painui pitkä ratsumies- ja rekijono leveän Lieksanjoen, jäälle ja niin lähdettiin samoamaan jokea ylös Pankakoskelle päin.
Herra Henrikin ja syökärin kuomireen pohjalla kalisi suuri röykkiö kahleita. Virkku hepo säpsähteli niiden ilkeätä ääntä.