Mutta useimmin kääntyi Babbitt T. Cholmondeley Frinkin puoleen. Hän otti Frinkin kiinni joka ainoa päivä kerhossa ja kysyi, Frinkin näyttäessä rasittuneelta ja kiusaantuneelta: »Kuule, Chum — sinähän olet metka tämmöisessä kirjoitustouhussa — miten sinä muodostaisit tämän lauseen, katso tässä käsikirjoituksessani — käsikirjoituksessani — no mutta missä perhanassa se on? — jaha, tässä. Sanoisitko sinä: 'Meidän pitäisi myöskin: ei ainoastaan ajatella?' vai 'Meidän pitäisi myöskin: ei ajatella ainoastaan' vaiko — —»
Eräänä iltana, kun hänen vaimonsa oli poissa eikä hänellä ollut ketään imponeerauksen esinettä, Babbitt unohti tyylin asetelman ja muut mystilliset asiat, kyhäsi paperille, mitä hän tosiaan ajatteli kiinteistökaupoista ja itsestään, ja havaitsi, että puhe oli kirjoitettu. Kun hän luki sen vaimolleen, sanoi tämä hellästi: »Kultaseni, se on aivan suurenmoisesti, mainiosti kirjoitettu ja niin selvää ja kiintoisaa, ja niin suurenmoisia aatteita! Niin se on kerrassaan — kerrassaan suurenmoista!»
Seuraavana päivänä hän iski kiinni Chum Frinkiin ja riemuitsi: »Kuulepas, mies, eilen illalla minä kirjoitin sen valmiiksi! Annoin vain tulla kuin turkinhihasta! Minä luulin aina, että teillä kynämiehillä mahtoi olla peijakkaan kova puuha saadaksenne kokoon kappaleita, mutta Herra nähköön, sehän ei ole mitään. On teillä sentään kissanpäivät, ansaitsette rahanne totisesti helpolla! Joskus, kun tulen niin pitkälle, että voin luopua liikkeestä, ryhdyn ehdottomasti kirjoittelemaan ja näytän teille, pojat, kuinka se on tehtävä. Minä olen aina ajatellut, että voisin kirjoittaa paremmin, pontevammin ja omaperäisemmin kuin kaikki se moska on kirjoitettu, mitä näkee painettuna, ja nyt olen siitä varma!»
Hän otatti puheesta neljä jäljennöstä kirjoituskoneella, komealla punaisella nimikkeellä varustettuja, sidotti ne vaaleansiniseen manillaan ja lahjoitti rakastettavasti yhden vanhalle Ira Runyonille, Advocate-lehden päätoimittajalle, joka sanoi: niin, tietysti, hän on hyvin iloinen sen saadessaan ja lukee varmasti läpi kaikki niin pian kuin saa aikaa. Mrs. Babbitt ei voinut matkustaa Monarchiin. Hänellä oli kokous eräässä naiskerhossa. Babbitt sanoi olevansa pahoillaan.
3.
Paitsi viittä virallista edustajaa kokouksessa — Babbittia, Rountreeta, W. A. Rogersia, Alvin Thayeria ja Elbert Wingiä oli epävirallisia edustajia viisikymmentä, useimmat heistä vaimoineen.
He yhtyivät Union asemalla lähteäkseen yöjunalla Monarchiin. Kaikilla, paitsi Cecil Rountreella, joka oli sellainen teikari, ettei koskaan käyttänyt yhdistysmerkkiä, oli dollarin kokoinen selluloidinappi, josta voitiin lukea: »Me työskentelemme Zenithin hyväksi». Viralliset edustajat olivat viehättävästi koristetut punaisilla hopeakirjanauhoilla. Martin Lumsenin pieni poika kantoi tupsukoristeista lippua, jossa oli kirjoitus: »Zenith Komea Kaupunki — Neroa, Makua — Terve —1.000.000 vuonna 1935». Kun edustajat saapuivat, ei vuokra-autossa, vaan perhebiilissä, jota ajoi vanhin poika tai serkku Fred, marssivat he äkkiä muodostamissaan kulkueissa aseman kautta odotussaliin.
Se oli uusi ja valtaisen suuri odotussali, varustettu marmoripylväillä ja freskoilla, jotka esittivät Père Emile Fauthoux'ta tutkimassa Chaloosalaaksoa vuonna 1740. Penkit olivat raskasta mahonkia; sanomalehtikioski oli messinkiaitauksilla varustettua marmoria. Hallin kaikuvien holvien alla marssivat edustajat Willy Lumsenin lipun jäljessä, miehet heilutellen sikarejaan, naiset tietoisina uusista puvuistaan ja helminauhoistaan, kaikki laulaen Auld Langs Synen sävelillä Chum Frinkin kirjoittamaa virallista Kaupunginlaulua:
Zenithille, kaupungille teemme kunniaa. Sitä kiittelemme, missä kulkenemme. Sille kunniaa!
Warren Whitby, välittäjä, jolla oli taipumus tehdä juhla- ja syntymäpäivärunoja, oli liittänyt Frinkin Kaupunginlauluun erikoisen värsyn kiinteistövälittäjien kokousta varten: