Se oli Stan Graff, hänen »lentävänsä».
Jo jonkin aikaa oli Graff aiheuttanut Babbittille huolta. Hän ei pitänyt asiakkaille antamiaan lupauksia. Saadakseen talon vuokratuksi hän saattoi luvata korjauksia, joihin omistaja ei ollut antanut suostumustaan. Epäiltiin hänen tarinoivan kalustoja kalustettuihin taloihin, joten vuokralainen muuttaessaan sai maksaa semmoisesta, jota ei ollut olemassa, ja rahat pisti Graff omaan taskuunsa. Babbittin ei ollut koskaan onnistunut saada todistuksia näihin epäluuloihin, ja vaikka hän hiukan oli ajatellut erottaa Graffin, oli se aina jäänyt tekemättä.
Nyt työntyi eräs herra Babbittin yksityiseen huoneeseen, punaisena naamaltaan ja läähättäen: »Minä nostan helvetillisen melun, ja jos ette paneta kiinni sitä miestä, niin minä teen sen!»
»Mikä — — — Rauhoittukaa, herra! Mistä on kysymys?»
»Mistäkö kysymys! Joo, nähkääs — —»
»Istukaa ja puhukaa tyynesti. Tuo äänihän kuuluu läpi koko talon!»
»Tuo mies, se Graff, joka on teillä, vuokrasi minulle talon. Minä olin täällä eilen ja allekirjoitin kontrahdin asianmukaisesti, ja hänen piti hankkia omistajan allekirjoitus ja lähettää minulle kontrahdit postissa eilen illalla. Ja niin hän teki. Tänä aamuna tulen aamiaiselle, ja palvelija kertoo, että eräs mies oli tullut heti aamupostin jälkeen ja sanonut tahtovansa erään kuoren, joka oli pantu postiin erehdyksestä, suuren pitkulaisen kuoren, jonka toisessa ylänurkassa oli ’Babbitt Thompson'. Semmoinen löytyi, ja hän antoi sen miehelle. Hän kuvasi miehen minulle, ja se oli Graff. Minä soitin hänelle, ja hän, pässinpää, tunnusti. Hän sanoi saaneensa myöhemmin, kun kontrahti oli allekirjoitettu, edullisemman tarjouksen joltakin muulta ja tahtoneensa saada minun kontrahtini takaisin. Mitä te nyt aiotte tehdä?»
»Nimenne, herra — —?»
»William Varney — W. K. Varney.»
»Aivan niin, se oli Garrisonin talo.» Babbitt soitti. Kun miss McGoun tuli sisään, kysyi hän: »Onko Graff mennyt ulos?»