»Odottakaa vähän, Stan! Kaikki tuo voi olla totta, mutta minulla on ollut koko joukko muistuttamista teitä vastaan viime aikoina. Oletan kyllä, että teidän tarkoituksenne ei milloinkaan ole ollut tehdä mitään väärää, ja minä uskon, että kun vain saatte kunnollisen läksytyksen, joka teitä vähän ravistaa, niin teistä voi kyllä tulla ensiluokkainen välittäjä vielä. Mutta minä en käsitä, kuinka voisin pitää teitä enää täällä.»
Graff nojasi kirjekaappiin, pisti kädet taskuihinsa ja nauroi. »Vai ajetaan minut ulos! Rakas vanha kaukonäköisyys ja moraali, minä olen perin mielissäni! Mutta älkää ikinä luulko, että selviydytte minusta millään farisealaisilla tekopyhyyslumeilla. Tosin olen käyttänyt karkeita keinoja — joskus — mutta kuinkapa olisin voinut sitä välttää tässä konttorissa?»
»Mutta, Herra Jumala, nuori mies — — —»
»Vaiti vain! Pitäkää luontonne kurissa älkääkä huutako, sillä jokikinen ulkokonttorissa kuulee puheenne. He kuuntelevat sitäpaitsi koko ajan. Babbitt, vanha ystävä, te olette ensi sijassa petturi ja toisessa saakelinmoinen saituri. Jos olisitte maksanut minulle kunnollisen palkan, niin ei minun olisi ollut pakko varastaa lantteja sokealta, jotta vaimoni ei tarvitsisi nähdä nälkää. Me olemme olleet naimisissa vain viisi kuukautta, ja hän on paras tyttö mitä on, ja sitten te pakotatte meidät elämään täydellisessä kurjuudessa koko ajan, senkin kirottu keljuilija, jotta voisitte koota rahoja kelvottomalle pojallenne ja typerälle tyttärellenne! Ei, odottakaa! Teidän on, jumaliste, nielaistava se, muuten minä huudan, että koko konttori kuulee. Ja epärehellinen — — Kuulkaa, jos minä puhuisin yleiselle syyttäjälle, mitä tiedän siitä etuoikeuksien varastamisesta viime raitiotiekaupassa, niin pantaisiin sekä teidät että minut vankeuteen, yhdessä erinäisten muiden, hyvien, rehellisten, hurskaiden, arvossapidettyjen raitiovekkulien kanssa.»
»No, nyt näyttää siltä kuin alkaisimme tulla asiaan, Stan.
»Tuo raitiokauppa — — Siinä ei ollut mitään epärehellistä.
»Ainoa mahdollisuus aikaansaada edistystä on, että ihmiset, joilla on suuria varoja, toimivat; ja heidän täytyy saada palkintonsa — —»
»Älkää, Jumalan nimessä, istuko siinä saarnaamassa minulle! Mikäli ymmärrän, olen erotettu. Ali right! Se on hyvä minulle. Ja jos huomaan teidän puhuvan pahaa minusta jollekin toiselle firmalle, niin kerin itsestäni ulos kaikki, mitä tiedän teistä ja Henry T:stä ja niistä pienistä, sameista, katalista afääreistä, joita te teollisuuden kätyrit nuuskitte suuremmille ja ovelammille lurjuksille, ja silloin ajetaan teidät ulos kaupungista. Ja minä — — te olette oikeassa, Babbitt, minä olen koukkuillut, mutta nyt aion kulkea suoria teitä, ja ensimmäinen askel on, että hankin itselleni toimen konttorissa, jonka isäntä ei puhu ihanteista. Menköön asianne helvettiin, vanha ystävä, niin että saatte heittää koko touhunne rikkatynnyriin!»
Babbitt istui pitkän aikaa, milloin raivoten: »Minä annan vangita hänet!» milloin miettien: »Olisikohan — — — Ei, minä en ole koskaan tehnyt mitään, mikä ei ole ollut välttämätöntä edistyksen pyörän liikkeelläpitämiseksi.»
Seuraavana päivänä hän otti Graffin seuraajaksi Fritz Weilingerin, joka oli hänen vaarallisimman kilpailijansa East Siden Huvila- ja Asuntoyhtiön myyntiagentti, siten samalla kertaa suututtaen kilpailijaansa ja hankkien itselleen erinomaisen asiamiehen. Nuori Fritz oli kaunistukkainen, hilpeä, tennistä pelaava nuorukainen. Hän teki konttorin miellyttäväksi asiakkaille. Babbitt katsoi hänet miltei kuin pojakseen ja sai hänestä paljon iloa.