»Oikeastaan katalaa pidellä Zillaa sillä tavoin, mutta sehän oli ainoa tapa käsitellä häntä. Saakeli soikoon, enkös saanut häntä polvillensa!»
Mrs. Babbitt sanoi tyynesti: »Sait. Sinä olit inhoittava. Koetit tehdä itsesi tärkeäksi. Sinulla oli hirveän hauskaa ja sinä ajattelit koko ajan, mikä suuri ja mainio mies olit!»
»No, mutta peijakas! Onko mokomaa ennen kuultu! Tietysti olisi minun pitänyt odottaa, että sinä et olisi minun puolellani. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että sinä puolustaisit omaa sukupuoltasi!»
»Niin. Zilla-parka, hän on niin onneton. Hän kostaa sen Paulille. Hänellä ei ole siinä pienessä huoneistossa mitään puuhaa. Ja hän mietiskelee liian paljon. Ja hän oli ennen niin suloinen ja iloinen ja on nyt myrtynyt siitä, että se aika on mennyt. Ja sinä olit niin katala ja karkea kuin suinkin saatoit. Minä en ole vähääkään ylpeä sinusta — tai Paulista, joka seisoi siinä ja kerskui inhoittavista rakkausasioistaan!»
Babbitt oli vaiti ja nyrpeissään; hän piti huonon tuulensa ylvään suuttumuksen korkealla tasolla koko kotimatkan. Ovella hän jätti vaimonsa itsetyytyväisen etevämmyyden tunnossa ja käveli hetken nurmikolla.
Epämiellyttävän äkkiä välähti hänen päähänsä: »Peijakas, entäpä, jos Myra oli oikeassa — osittain oikeassa?» Äskeinen kohtaus oli mahtanut tehdä hänet liian herkäksi; tämä oli niitä harvoja kertoja, jolloin hän oli epäillyt omaa erinomaisuuttaan; ja hän tunsi kesäyön, tunsi kostean nurmen tuoksun. Sitten: »Viis minä siitä! Minä olen ajanut asian läpi. Me pääsemme lähtemään. Ja Paulin vuoksi voisin tehdä mitä hyvänsä.»
2.
He olivat ostamassa Maine-komppeitansa Ijamsin Veljesten Urheilumakasiinissa Propagandakerhotoverinsa Willis Ijamsin avulla. Babbitt oli aivan hullaantunut. Hän luikkasi ja tanssi. Hän kuiskasi Paulille: »Tämä on lystiä, eikö ole? Ostella komppeita mitä? Ja kunnon vanha Willis Ijams tulee puotiin itse auttamaan meitä! Kuule, jos nuo vekkulit, jotka ostelevat varustuksiaan North Lakesia varten, tietäisivät, että me menemme suoraan Maineen, niin ne varmaan kepertyisivät, uskotko?… Pidäpäs kiirettä, veli Ijams — Willis, tarkoitan. Tässä sinulla on hieno tilaisuus! Me ei olla Naukumaijan poikia. Hei! Laske minut vain esille! Minä ostan koko varaston!»
Hän katseli ahnain silmin kärpäs-onkia ja muhkeita kumisaappaita, jotka ulottuivat lonkkiin saakka, telttoja, joissa oli selluloidiakkunat, ja kokoonpantavia tuoleja ja pieniä jääkaappeja. Hänen teki mieli sydämensä yksinkertaisuudessa ostaa kaikki. Sama Paul, jonka hän aina oli tuntenut olevan ikäänkuin hänen holhouksensa tarpeessa, esti häntä toteuttamasta hulluja halujansa.
Mutta Paulkin innostui, kun Willis Ijams, kauppias, jolla oli runollisuuden ja diplomatian aistia, selitteli kärpäsiä. »Tietenkin te tiedätte, pojat», sanoi hän, »että pääkiistana on kysymys, kuivatko vai märät kärpäset. Omasta puolestani olen kuivien kärpästen puolella. Hienompaa urheilua!»