Ahdas vaunu okranvärisine metalliseinineen oli suurimmaksi osaksi täynnä sen laadun miehiä, joita hänen oli tapana nimittää Parhaiksi pojiksi mitä voi tavata — Oikeiksi kunnon kavereiksi. Niitä istui neljä pitkällä sohvalla; paksu herra, jolla oli paksu, ovela naama, ohut ja terävänenäinen herra, päässä vihreä veluurihattu, hyvin nuori nuorukainen, suussa muka merenvahainen paperossinholkki, ja Babbitt. Vastapäätä heitä, kahdella siirrettävällä nahkanojatuolilla, istuivat Paul ja eräs laiha vanhanaikainen herra, hyvin viekas, suupielissä rypyt kuin sulkumerkit. Kaikki lukivat sanomalehtiä tai ilmoituksia kengistä ja savitavaroista ja odottivat keskustelun nautintoja. Se hyvin nuori mies, joka oli ensimmäisellä matkallaan Pullmanissa, aloitti.
»Tiedättekö, peijakas vieköön, minulla oli tosiaan mitä lystikkäimpiä seikkailuja Zenithissä. Tiedättekö, kun pääsee johtolangan päähän kiinni, voi siellä keksiä yhtä hulluja seikkailuja kuin New Yorkissa!»
»Niin, arvaa sen, että te elitte siellä kelvottomasti. Minä ajattelin juuri, että tuo on kevytmielinen vekkuli, kun näin teidän nousevan junaan», nauroi paksu.
Toiset laskivat mielissään lehdet käsistään.
»Ei, mutta kuulkaa tosiaan! Minä luulen nähneeni Lehtosalissa semmoista, mitä te ette ole ikinä nähnyt!» intti poikanen.
»Sen minä kyllä uskon. Olen varma, että te nuoleskelitte maitosekoria kuin rintalapsi ainakin!»
Sitten, kun poika oli ollut johdantona, unohtivat he hänet ja ryhtyivät oikeaan keskusteluun. Ainoastaan Paul, joka istui itsekseen ja luki sanomalehtensä jatkoromaania, ei ottanut siihen osaa, ja kaikki, Babbittia lukuunottamatta, pitivät häntä ylpeänä, omituisena, ikävänä ihmisenä.
Kuka heistä mitäkin sanoi, ei ole selvitetty ja onkin yhdentekevää, heillä kun kaikilla oli samat mielipiteet ja kaikki esittivät ne samalla pontevalla ja uhmaavalla varmuudella. Ellei Babbitt julistanut määrättyä tuomiota, istui hän ainakin ja hymyili tuomarille, joka sen julisti.
»Mutta totisesti myydään Zenithissä aika paljon pirtua. Niinhän muuten tehdään kaikkialla. Minä en tiedä, mitä mieltä te, pojat, olette kieltolaista, mutta mikäli minä saatan nähdä, on se maanmainio miespoloiselle, jolla ei ole mitään tahdonlujuutta, mutta mitä tulee meidänkaltaisiimme, on se kajoamista persoonalliseen vapauteen.»
»Joo, niin se on. Kongressilla ei ole oikeutta rajoittaa ihmisen persoonallista vapautta», yhtyi toinen.