"Se kai merkitsee, että sen on tehnyt toinen — Hugh?" kysyi mylläri.
"Se voi olla paikallaan", sanoi Job.
Dick-mylläri ei kuitenkaan halunnut alistua verukkeitten vuoksi.
"Minkätähden sinä väität, että Paul itkee ja suree isäänsä, vaikka hän antaa toisten hommata hänelle hautakivenkin ja kaivattaa siihen muutamia harakanvarpaita?"
"Siksi kun minä sanon niin", sanoi Job enempää selittämättä.
"Ja ehkäpä sinulla on omat syysi, Job", sanoi seppä mielistelevästi.
"Ehkäpä minulla on", sanoi kivenhakkaaja ja lisäsi sitten: "Saatanhan minä sen sanoakin. Kun minä eilen aamulla tulin työhön, tapasin minä Paul Ritsonin pitkin pituuttansa isänsä haudalla. Hänen vaatteensa olivat kasteesta likomärät ja hänen kasvonsa olivat valkeat kuin helmikuun lumi, ja kankeat ja kuolonväriset, ja hänen hiuksensa olivat jäätyneet ja törröttivät kuin jääpuikot."
"Vielä vain!"
"Hän ei näyttänyt ollenkaan huomaavan minua, mutta minä pudistin häntä ja sanoin: 'Mitä nyt, Paul-herra? Mies, mitä tämä merkitsee?'"
"Ja mitä hän sanoi?"