Tuomas, postinkantaja, pysäytti tahkonsa ja sylkäisten veitsenterälle virkahti:
"Ehkäpä hän on riidellyt tuon veljen — tuon Hughin kanssa."
"Kun minä hommailin aamuaskareissani, sanoo äiti Janet; 'Giles', sanoo hän, 'sinun isäntäsi veli kävi myöhään vuoteeseen viime yönä'."
"Job, mitäs sinä siihen sanoi?" huudahti seppä kovemmin kuin palje, joka puuskutti kaikin voimin, ja hulmahtelevat liekit valaisivat sepän nauravia kasvoja.
"Sanon, että he valehtelevat kuin roistot", sanoi kivenhakkaaja ja koppoen karkaisemattomat talttansa hyökkäsi ulos.
Kun hän oli mennyt, muutti Gubblum piippunsa toiseen suupieleen ja sanoi kylmästi: "Hän on paljon kiivaampi kuin hänen raamatullinen kaimansa — se on tämän Jobin ainoa vika."
Pappi oli taaskin levännyt vaon päässä aurankurjellansa. Hän oli hyräillyt "Tyttö nuori, armahainen", mutta kuultuaan kiivaita sanoja pajasta hän oli lakannut ja kuunnellut. Kun Job, kivenhakkaaja, hyökkäsi pois pajasta, hän käänsi auransa ja asteli vakoansa, ja poika talutti vihellellen hevosia.
"Kas, Mattha, oletko se sinä?" sanoi seppä huomattuaan nyt vasta toisen tulijoista, "ja kuinkas sinä jaksat?"
"Siinähän roikkuu, John, siinähän roikkuu", sanoi Mattha matalalla äänellä istuessaan vesialtaan reunalla.
Se oli loordi Fisher, entistään kumarampana ja vakavilla kasvoillaan surun uurtamat vaot entistään syvempinä ja silmissään haluton ilme. Hän oli tuonut pari rautakankea teroitettavaksi.