"Onko luovutuskirja valmis?" hän kysyi, kun herra Bonnithorne yhä jäi seisomaan.
"On, rakas ystäväni, ja jotakin vieläkin tärkeämpää."
Hugh kohotti katseensa: huolimatta ainaisesta hymystänsä herra
Bonnithorne oli kovin kiihtynyt. Alentaen äänensä virkkoi asianajaja:
"Jäljennökset kastetodistuksista."
Hugh hymyili osoittamatta erikoista mielenkiintoa: "Hyvä, me puhumme kastetodistuksista ensin", hän sanoi vetäen yönuttunsa tiukemmin ympärilleen.
Herra Bonnithorne kaivoi esille muutamia asiakirjoja. Hän vaikeni, hänen katseensa oli terävä ja kirkas; hän näytti katselevan hämmästyen rakasta ystäväänsä ja jokin selittämätön epäluulo näytti luovan varjon hänen kasvoillensa, mutta hänen sanansa olivat sydämelliset ja luottavat ja äänensä — kuten tavallisesti — matala ja hyväilevä. "Mikä ihmeellinen mies sinä olet! Ja kuinka muuttunut! On vain jokunen kuukausi siitä, kun minun piti ruoskalla herättää sinun uinuvaa rohkeuttasi ratkaisemaan suuria asioita. Ja nyt sinä voitat minut kokonaan. Ei vähintäkään epäilystä! Kuinka toisenlainen minä olenkaan toden totta! Juuri tänä aamuna asiamieheni lähetti minulle jäljennökset, ja nyt minä olen täällä viiden penikulman päässä kotoani. Ja kun posti saapui — minun täytyy kertoa sinulle — sellainen oli minun kiihkoni saada tietää, olivatko epäilyksemme oikeita vai —"
Hugh keskeytti vilkkaasti ja kylmästi: "Että sinä olit liian hermostunut avataksesi kirjettä, vaan pyörittelit sitä tuntikausia sormissasi — juuri niin!"
Sanottuaan tämän Hugh kohotti katseensa kyllin äkkiä huomataksensa ilmeen, joka välähti herra Bonnithornen kasvoilla, ja kun hän. käänsi päänsä toisaalle, leikki hänen huulillansa merkillinen hymy.
"Anna minulle asiakirjat", virkkoi Hugh ojentaen kätensä, mutta hievahtamatta paikaltaan.
"Jaah, todellakin, sinä olet — todellakin —"
Hugh nosti silmänsä. Herra Bonnithorne vaikeni, ojensi paperit ja istahti väkinäisennäköisesti tuolille.