"Mitä hän sanoi?"
"Ei mitään. Oli aika myöhä — ehkä kello kaksitoista — minä olin juuri menossa vuoteeseen, kun kolkutetaan ja kuka siellä oli ellei herra Paul. Hän sanoi tahtovansa vuoteen, mutta hän näytti tahtovan karttaa huomiota tai muuten pysyä rauhassa enkä minä senvuoksi häirinnyt häntä kysymyksillä, vaan vein hänet pieneen, vihreään kamariin ja sanoin hyvää yötä."
"Ja seuraavana aamuna — näittekö te häntä?" kysyi Hugh.
"En muuta kuin silloin, kun hän maksoi vuoteensa, sillä hän ei ollut nauttinut koko talossa yhtään mitään."
"Näyttikö hän muuttuneelta? Oliko hänessä mitään erikoista?"
"Ei, ellei ota huomioon, että hän esiintyi hieman karkeammin ja oli puettu hieman toisin kuin tavallisesti."
"Miten toisin? Mitä hänellä silloin oli yllä?"
Hugh Ritsonin ennestäänkin kalpeat kasvot olivat nyt kuin ruumiin kasvot kuutamossa.
"Taisi olla vaalean harmaa puolivillainen takki, mutta en voi ihan varmaan sanoa tällä hetkellä."
Hughin suuret silmät tuijottivat kuin päästä tipahtamaisillaan. Kieli tuntui tarttuvan kitalakeen ja hetkisen kieltäytyi tottelemasta, kun hän tahtoi puhua.