Hugh Ritsonin hevonen juosta loksutti kadun kivitystä, kunnes tuli herra Bonnithornen talolle. Siinä Hugh äkkiä pysäytti, hyppäsi alas satulasta, sitoi ohjasperät portin pieleen ja soitti kelloa. Seuraavana hetkenä hän oli ruokailuhuoneessa, jossa iloinen valkea räiskyi takassa. Herra Bonnithorne pitkässä aamunutussaan ja tohveleissaan nousi lepotuolistansa hämmästyksen ilme kasvoillansa.
"Oletko sinä kuullut lauantai-iltana tapahtuneesta myllyn tulipalosta?" kysyi Hugh änkyttäen.
Herra Bonnithorne nyökkäsi.
"Kovin ikävää, kovin", sanoi asianajaja. "Mies voi vaatia korvausta, ja laki on hänen puolellansa."
"Lörpötystä — se nyt on pieni asia!" sanoi Hugh kärsimättömin ilmein.
"Tietysti, jos sinä sanot, niin —"
"Etkö sinä ole kuullut mitään Paulista?"
Herra Bonnithorne vastasi pudistaen keltaista päätänsä ja kysyvin ilmein.
Sitten Hugh kertoi hänelle tulipalossa nähdystä miehestä ja Nattin jutun, kun hän pysähtyi portille. Hän puhui ilmeisesti hämillään ja äänellä, joka tuskin kuului toiselle. Mutta se kamala pelko, joka hänet oli vallannut ei vielä ollut tarttunut asianajajaan. Herra Bonnithorne kuunteli hymyillen ja epäilevin ilmein. Hugh lopetti ja väristys kävi hänen lävitseen.
"Mitä sinä ajattelet?" hän kysyi hermostuneesti.