Tuuli ulkona huokaili ja valitti.
Hugh Ritson veti oven auki ja astui takaisin eteiseen. Siellä hän seisoi muutamia minuutteja silmät kiinnitettyinä yhteen paikkaan. Sitten hän kiiruhti omaan huoneeseensa. Astuessaan portaita ylös hän nauroi taas.
Päästyään vuoteensa luo hän kaasi kurkkuunsa vielä lasin viinaa ja painautui taaskin maata. Tällä kertaa hän tietysti nukkui ja hänen unensa oli raskas.
Nattin uninen korva oli kuullut äänen eteisestä. Hän oli juonut kuuman oluensa ja samasta syystä kuin isäntänsäkin nukahtanut, mutta se uni ei ollut juuri niin syvä. Omituinen eteisestä kuuluva ääni herätti hänet hänen tuoliltansa ja varpaisillaan hän sipsutti keittiön ovelle. Hän tuli juuri parhaiksi nähdäksensä miehen astuvan portaita alas lamppu kädessä. Nattin silmät olivat kyllä sinä hetkenä unenpöpperössä, mutta siitä huolimatta hän täysin tajusi, mitä hänen edessään tapahtui. Tietysti se oli herra Paul, joka hiiviskeli täällä ympäri silloin, kun muut ihmiset olivat menneet yöpuulleen saadakseen edes hetkisen yön lopulla levätä. Näin Natt arvelematta päätti tehdessään yöllisiä havaintojaan.
Kun kaikki tässä onnettomassa talossa vihdoin oli hiljaa, pilkisti kuun kalpea naama esille pilvien välistä ja kurkisti pimeistä akkunoista sisään.
X LUKU.
Seuraavana aamuna, tiistaina, Hugh Ritson löysi pöydältänsä tällaisen kirjeen:
"Rakkahin. En tiedä, mitä minulle tapahtuu, mutta; minun silmäni tulevat pahemmiksi ja pahemmiksi. En ole tänään enkä eilen ollenkaan avannut niitä. Oi, rakas, minä pelkään, että menetän näköni! Ja minua on niin kauheasti peloittanut. Päivä sen jälkeen, kun minä olin kirjoittanut sinulle, rouva Draytonin poika tuli kotiin ja minä näin hänet. Voi, minä luulin, että se olisi sinun veljesi Paul, ja hänen nimensä myöskin on Paul; mutta minä luulen nyt, että siihen vaikuttivat minun silmäni — ne olivat hyvin pahat ja ehkä minä en nähnyt selvään. Hän kyseli minulta jotakin ja meni; pois seuraavana aamuna. Elä ole kauan kirjoittamatta?; minulla on niin hirveän ikävä. Koska sinä tulet minun; luokseni? Sinun rakastava Mercysi. Kirjoita pian."
Hugh Ritson oli noussut tyynemmällä mielellä. Hän oli valmistunut selvittelemään kaikki epäselvät asiat. Viime yönä hän oli saanut tietää, että Paul Ritson ei ollut Robert Lowtherin poika. Nyt päivänvalossa vakavat kysymykset täyttivät hänen mielensä. Hän ei tuntunut saavan rauhaa, ennenkuin saisi tietää, kuka oli se mies, jota erehdyksestä oli Paulina pidetty.
Mercyn kirjeen jälkeen salaisuus oli suuressa määrin selvinnyt. Tuskin oli enää epäilyksen varjoakaan siitä, että se mies, joka oli maannut Laiskassa Hevosessa — mies, jonka monet olivat tulipalossa nähneet — mies, jonka Greta oli käytävällä kohdannut, oli juuri sama mies, jonka Mercy tunsi Paul Draytonin nimellä, hendonilainen kapakoitsija.