"Vähät siitä, herra Drayton", hän sanoi. "Teidät minä tunnen täydellisesti. Sanonko teille, mitä varten olitte Cumberlannissa?"
Huomauttaen, että oli helppo kerrata vanhan vaimon juoruja, herra Drayton otti taskustansa vuohennahkaisen tupakkakukkaron ja alkoi tukkia täyteen merenvahaista piippuansa, josta maali oli kokonaan kulunut pois.
"Kolmekymmentä vuotta sitten", alkoi Hugh Ritson, "eräs nuori nainen koetti hukuttaa itsensä ja lapsensa. Hänet pelastettiin ja pantiin turvakotiin. Lapsi, poika, annettiin erään hyvän naisen hoitoon, jonka luona hän on asunut tähän päivään asti."
Herra Drayton keskeytti: "Kiitoksia paljon, mutta se asia on nyt jo selvä."
Hugh Ritson nyökkäsi ja jatkoi herra Draytonin ahkerasti tupakoidessa: "Sen hetken jälkeen ette ole kuullut mitään äidistänne; mutta eräänä päivänä kuulitte siltä nuorelta naiselta, jonka kohtalo on heittänyt teidän kasvatusäitinne hoitoon, että Cumberlannin vuoristossa elää toinen mies, joka hämmästyttävässä määrässä on teidän näköisenne. Se kiihoitti teidän uteliaisuuttanne. Teillä oli syytä otaksua, että jos äitinne vielä eläisi, hän varmaankin on rikas. Mutta onnettomuudeksi te satutte olemaan köyhä."
"Enkä minä pelkää sitä, että kaikki sen tietävät", keskeytti herra Drayton. "Tulkaa suoraan itse asiaan. Katsokaahan, me olemme kuin kaksi hyenaa, jotka eräänä päivänä näin eläintarhassa. Toinen sai ruokinta-aikana luun hampaihinsa ja odotteli, ties kuinka kauan, eikö toinen tulisi riistämään sitä siltä."
"Hyvä", lisäsi Hugh Ritson epävarmasti hymyillen, mutta savupilvi esti hänen toverinsa huomaamasta sitä, "te olette mies, joka tunnette jonkun verran maailmaa, olette perinyt ajatuskyvyn, vaikk'ei muuta — vanhemmiltanne, jotka eivät jättäneet teille mitään muuta kuin —"
Herra Drayton ojensi kätensä. "Minulla on ravintolanpito-oikeus ja minä olen herrasmies, vaikk'ei ulkomuotoni olekaan loistava", hän sanoi puolustellen. "Minä en voi sitä auttaa, kun en ole käynyt kouluja — te kyllä voitte ymmärtää sen." Ja herra, jonka ulkomuoto ei ollut loistava, pudisti sydämellisesti sen herrasmiehen kättä, jolla oli kaikki ulkonaiset edut.
"Aivan oikein, herra Drayton, aivan oikein", sanoi Hugh Ritson. Hän vaikeni katsellen Draytonia tarkasti. Tämä arvon herra oli ottanut piippunysän hampaistaan ja katsoa toljotti tyhmin silmin, suu auki tuleen.
"Matkallanne ette löytänyt mitään."