Paulin silmät olivat luodut lattiaan ja pää painui alas. Hän oli vaiti.
"Minä ajattelin, ettet sinä aikoisikaan hänelle sanoa", jatkoi Hugh kylmästi. Hänen silmänsä tuijottivat lakkaamatta Paulin painuneeseen päähän. "Niin minä ajattelen vieläkin."
Paul ei puhunut mitään, mutta saattoi tuskin hengittää. Hugh katseli häntä yhä tarkemmin.
"Mennä vihille naisen kanssa ja olla olevinaan toinen kuin on — onko se kunniallisen miehen teko? Onhan se petos? Anna sitten sille mikä nimi tahansa."
Paul nousi ylös. Hänen yhteenpuristetuille huulilleen ilmestyi hymy.
"Siinäkö kaikki?" hän kysyi. "Miksi sinä et sanonut hänelle?" sanoi Hugh. "Koska minä olin vannonut ja luvannut olla ilmaisematta sitä kenellekään. Ymmärrät kai tämän salaisuuden, kuten olet ymmärtänyt toisenkin." Hugh hymyili.
"Sano mieluummin, ettet uskalla sanoa sitä, sillä jos olisit ilmaissut sen hänelle, hän ei ikinä olisi tullut sinun vaimoksesi."
Paul naurahti ontosti.
"Sen saamme nähdä. Minun omat huuleni ovat suljetut, mutta sinun ovat vapaat. Sinä voit tahrata isämme muiston ja mustata äitimme kunnian. Sinä saat häväistä minua ja ryöstää minulta vaimoni rakkauden — jos tahdot ja voit." Tämän sanottuaan Paul astui kiireesti ovelle, heitti sen auki ja huudahti: "Greta! Greta!"
Hugh seurasi häntä ja tarttui hänen käteensä.