Hugh Ritson ei pienimmälläkään merkillä näyttänyt haluavan pidättää häntä. Hän seisoi hänen edessään katse maahan luotuna ja tunsi seistessään jalkansa epävarmaksi. "Minä tulen sanomaan sinulle hyvästi", hän vastasi tyynesti. "Minä tulen sanomaan, ettemme enää koskaan tapaa toisiamme."
"Kunpa olisimme eronneet ennen, kuin tapasimme toisemme viime kerralla!" sanoi Greta kuohahtaen.
"Kunpa emme olisi koskaan toisiamme tavanneet!" sanoi Hugh matalalla äänellä.
"Sinä valehtelit ja sen kautta erotit minut miehestäni", jatkoi Greta.
"Niin tein — Jumala minulle anteeksi suokoon."
"Ja sinä tiesit, että se oli valhe", lisäsi Greta.
"Minä tiesin, että se oli valhe."
"Missä on sitten sinun häpysi, kun sinä vielä voit katsoa minua silmiin? Vai eikö sinulla ole häpyä?" kuohahti Greta.
"Eikö sinulla ole sääliä?" kysyi Hugh.
"Oletko sinä säälinyt minua? Etkö sinä jo ole tehnyt kylliksi vääryyttä minulle?"