"Kyllä, ja minä tulen sinun kanssasi."
Seurasi äänettömyys. Sameat silmät tuijottivat suoraan Hughin kasvoihin. Kevyt hymy kohtasi hänen katsettaan.
"Ah!"
Hänen sielussaan kangasti ihanana se päivä, jolloin hän käsi kädessä rakastettunsa kanssa saapuisi vuoristoon hylättyyn kotiinsa ja pyyhkisi pois isänsä kyyneleet. Nyt hän kuitenkin oli suuren kaupungin pimeällä kadulla ja hänen kotinsa oli äärettömän kaukana.
Hugh naurahti sielussaan toisenlaiselle kuvalle. Hullu oikku johti hänen mieleensä ajatuksen, että kaikki hänen kuohuvat intohimonsa olisivat asettuneet ja hän näki itsensä tämän mitättömän naisen tyytyväisenä, kotirakkaana ja kunnioitettuna aviomiehenä.
"Oliko Paul yksin, kun sinä hänet näit?" kysyi Hugh.
"Oli. Ja sanotko sinä niille kaikki?"
Tytön sivulle-kääntyneeseen katseeseen levähti kaukainen, harhaileva ilme.
"Mercy, minä toivoisin, että sinä tekisit jotakin minun hyväkseni."
"Kyllä, kyllä."