"Hänet saa hulluna hirttää", ajatteli Gubblum. "Hän on kenkku kuin löntyskä." Sitten Gubblum muisti, millä keinoin hän oli koettanut saada pojan reilummaksi, kuitenkaan onnistumatta. "Hän vei mun shillingini kuin kelpo koijari", hän ajatteli. "Sietäisi tuommoinen tolvana leipoa uudestaan."
Jabez pani kynttilän kädestään ja vetäytyi huoneesta katsoen toiseen kuin kummitukseen.
"Ei sun tartte pelätä mua. En mää aio sull' pahaa tehrä", sanoi Gubblum leveimmällä murteellansa. Jabez työnsi oven auki. "Hänen päänsä on pudingista ja pannurieskasta", ajatteli Gubblum.
Sitten kerjäläinen istui vuoteen reunalle ja ajatteli, mitä järjellistä syytä pojalla oli muuttua tuollaiselle tuulelle. Hän istui kauan, ja monia teräviä ajatuksia kulki hänen aivojensa läpi. Lopuksi hän muisti, että oli sanonut jotakin sopimatonta Jabezin mustasta silmästä. Se oli nähtävästi arka kohta. "Epäilemättä siinä arvasin oikein", hän päätti.
Juuri kun kerjäläinen oli päässyt tähän tulokseen, hän kuuli jonkun nousevan ja sitten laskeutuvan portaita, jotka johtivat hänen ovensa viereen. Gubblum ymmärsi tämän merkitsevän sitä, että talo oli niin täynnä vieraita, että niitä makasi ylisilläkin. "Hoh, eipä uskoisi, että tämä on niin haettu yöpaikka", hän ajatteli.
Hän riisuutui, meni vuoteeseen ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Hän loikoi odotellen unta ja miettien epäonnistunutta yritystään koettaa saada Jabezia luopumaan äänettömyydestään. Sitten hän harmitellen muisti, että poika oli aina nauranut hänelle huolimatta "shillingin juomarahasta."
"Oh, se oli vain hänen kollomaisuuttaan", hän ajatteli, kääntyi seinään päin ja käyttäen sieraimiaan torvina alkoi omalla tavallaan hörrittää viihdytyslaulua unimatille.
Ollen juuri pääsemäisillään unen helmoihin Gubblum äkkiä havahtui täysin hereille. Oven takaa kuului raskaita, varovaisia askeleita. Kerjäläinen kohentautui ylös ja kuunteli.
"Tässä nurkassa on liian pimeä", sanoi muuan ääni. "Sytytä tuli."
Gubblum nousi vuoteesta, pani korvansa oveen ja kuunteli.