"Ei, herrat", sanoi Greta, "te olette erehtyneet hänen ajatuksistansa.
Sanokaa hänelle, ettei häntä uhkaa mikään hengenvaara."
Tohtorit hymyilivät ja naurahtivat hiukan. "Oh, sekö siinä on? No, sen me voimme varmasti vakuuttaa."
Sitten miehet puoliksi huvitettuina katselivat toisiansa.
"Ah, me, jotka olemme miehiä, hyvät herrat, emme voi ymmärtää äidin sydämen hellyyttä", sanoi kirkkoherra Christian. Ja Mercy käänsi syvästi kiitolliset kasvonsa häneen. Greta otti lapsen hänen sylistänsä ja tuuditti sen uneen toisessa huoneessa. Sitten hän toi sen takaisin ja asetti kehtoon, joka oli uunin kulmalla.
"Tule, Mercy", hän sanoi, "tule poikasi tähden." Ja Mercy antoi johtaa itsensä toiseen huoneeseen.
"Ei ole siis hengenvaaraa", hän sanoi. "Minä en jätä poikaani. Kuka sanoi niin? Oliko se tohtori? Oh, armias taivas, eihän se ole mitään. Ajatelkaahan, minä saan elää ja nähdä sen kasvavan ja tulevan suureksi pojaksi."
Hänen koko kasvonsa säteilivät nyt.
"Eihän se ole mitään. Oh ei, eihän se ole mitään. Miten kamalaa olisi ajatella, että hän eläisi ja kasvaisi ja tulisi mieheksi ja minä makaisin kirkkomaassa — ja minä olen hänen äitinsä! Se oli kauhean lapsellista, eikös ollutkin? Mutta minä olen ollut niin lapsellinen siitä asti, kun Ralphie tuli."
"Kas niin, makaa nyt ja ole tyyni ja kaikki on pian ohi", sanoi Greta.
"Antakaa minun suudella sitä ensin. Antakaa minun suudella sitä! Vain kerran. Tiedättehän, siinä on kuitenkin suuri vaara. Ja jos hän kasvaa — ja minua ei olisi — jos — jos —"