Bonnithorne liikahti kiusaantuneena.
"Ei mitään", hän sanoi nöyrästi, mutta kummallinen hymy leikki vielä hänen alas-käännetyillä kasvoillansa.
Seurasi taaskin äänettömyys.
"Tiedätkö sinä, että Mercy Fisher saa piakkoin näkönsä takaisin?" sanoi
Hugh.
"Niinkö? Merkillistä, merkillistä!" sanoi asianajaja nyt todellakin hämmästyen. "Lakikirjat eivät tiedä kertoa näin erikoisesta tapauksesta, että jonkun henkilön persoonallisuuden voisi todistaa vain yksi ainoa ihminen ja tämä henkilö juuri ratkaisevalla hetkellä tulee sokeaksi. Omituista, eikö totta?"
Hugh Ritson hymyili kylmästi.
"Omituista? Sano kohtalon tuomio", hän vastasi. "Minä uskon, että teidän, kirkon ihmisten, luulonne Jumalan johdosta on vain harhaanvievä otaksuma ja johtuu lyhytnäköisyydestänne."
"Luulenpa kuitenkin, että jos hän saa näkönsä, ei se suinkaan tule olemaan aivan halveksittavan lyhyt", sanoi asianajaja.
"Toimitetaan mies pois tieltä ja nainen on vaaraton", selitti Hugh. Hän otti kirjeen muutamasta laatikosta ja antoi sen herra Bonnithornelle. "Muistanet kai, että aioimme sen toisen lähettää Australiaan?"
Bonnithorne nyökkäsi päätänsä. "Tämä kirje on mieheltä, jonka puolesta hän aikoi matkustaa — mies on isäni vanha ystävä. Vastaa tähän Bonnithorne."