III.
Seuraavana aamuna Roma huomasi pukeutuvansa erittäin huolellisesti. Hänen kaunis vartalonsa esiintyi pyöreänä ja täyteläisenä tuossa pitkässä, väljässä alpakkahameessa, jota hän käytti ateljeessaan, ja kevyt silkkinen päähine pidätti tummia kiharoita hänen kauniilla päällään. Mutta hänen sydämessään kajahti erilaisia ääniä. Hän ei tiennyt mitä kuunnella — noitako outoja ääniä, jotka niin hellästi soivat syvimmällä kaikesta, vai katkeriako, jotka kohosivat hänen kurkkuunsa.
Kahvia juotuaan hän läksi taas kreivittären huoneeseen, kuten tavallista. Vanha kreivitär oli jo pukeutunut, ja kissa kehräsi tyynyllä hänen vieressään.
»Ah, sinäkö siellä? Sinä olet niin ahkera alakerrassa, etten milloinkaan enää tapaa sinua.»
»Täti Betsy, onko totta, että poliisi houkutteli isäni takaisin
Italiaan?»
»Mistä minä tiedän? Mutta jos niin oli, niin eihän se ollut muuta kuin mitä hän saattoi odottaa. Hän oli hautonut kapinahankkeita siellä turvallisessa etäisyydessä, ja oli jo aika vetää hänet oikeuden eteen. Ja paitsi sitä…»
»Mitä?»
»Paitsi sitä hänellä oli nuo tilukset — eikä laki tietysti voinut määrätä niitä kenellekään toiselle, ennenkuin isäsi tuomio oli langetettu.»
»Siis isäni houkuteltiin Italiaan lähimmän sukulaisensa hyödyksi?»
»Roma! Kuinka sinä uskallat puhua noin? Ja vielä lisäksi parhaasta ystävästäsi!»