»Se on varsin arveluttava rikos, eikö niin?»
»Varsin arveluttava lähetystön sihteerin teoksi, mutta poliisille…»
Hän nauroi tarkoittavasti, ja Roma tunsi inhoa.
»Onko hän saanut selville mitään?» kysyi hän.
»Ei vielä, mutta hän on nähtävästi suurten asiain jäljillä. Se on melkein varma, että sinun kuningas Davidisi on henkilö, jota laki on toivonut käsiinsä.»
Roman käsi värähti ministerin käsivarrella, mutta he kääntyivät juuri silloin käytävän päässä, ja Roma oli astuvinaan laahustimelleen.
»Muutamat renkaat vielä puuttuvat, ja siksi lähetämme Minghellin
Lontooseen ottamaan selkoa niistä.»
»Lontooseen? Jossain yhteydessä isäni kanssa?»
»Ehkä. Saamme nähdä. Mutta tuolla on jo orkesteri, ja tuolla on sinun aitiosi. Sinä olet ihailtava, armas! Nyt sinä jo olet poistanut kaikki sen pahan jäljet, jonka hän sinulle teki, ja puolet tehtävästäsi on toimitettu. Mitä me puhumme diplomaateista! Meidän tulisi kaikkien käydä pienen tyttösen koulua! Hyvästi!»
Koko seuraavan näytännön aikana Roma tunsi kuin pistoa käsivarressaan sillä kohtaa, johon paroni oli koskettanut, ja hän tunsi punastuvansa, kun prinsessa sanoi: »Kaikki katsovat tänne päin! Niin käy kun on huomatuin tyttö Roomassa!»