»Mitä minä nyt olen tehnyt?» sanoi Roma, ja onnellinen loisto hänen kasvoissaan yllytti vanhaa kreivitärtä yhä uusiin purkauksiin.
»Mitä olet tehnyt? Taivas siunatkoon… Anna hajusuolani, Nattalina!»
»Nattalina», sanoi Roma tyynesti, »aseta kokoon tavarat ateljeessani, ja jos Bruno on mennyt, käske Felicen sytyttää lamput ja katsoa tulta alakerrassa.»
Vanha kreivitär huiskutteli kirjailtua nenäliinaansa ja alkoi taas:
»Minä luulin, että aioit parantaa tapasi, kun eilen tulit luokseni — sinä olit olevinasi hyvin nöyrä. Mikä siihen oli syynä? Olit tullut luokseni suoraan tuon miehen kotoa. Niin olit! Tiedät, että se on totta! Älä koetakaan kieltää sitä!»
»En minä sitä kiellä», sanoi Roma.
»Pyhä Neitsyt! Hän ei edes kiellä sitä! Ehkä sinä myönnät sen?»
»Myönnän kyllä.»
»Madonna mia! Hän myöntää sen! Ehkä olit jo etukäteen sopinut hänen kanssaan, että menisit sinne?»
»Ei, en ollut sopinut mistään.»