»Että yksityinen omistusoikeus maahan käy mahdottomaksi.

»Että yksityinen rikkauksien hoito käy mahdottomaksi.»

»Että vallan väärinkäyttö loppuu.

»Että kuninkuus poistetaan.

»Että ihmiset elävät veljinä, huolimatta roduista ja kansakunnista.

»Että kaikki ihmiset saavat jokapäiväisen leipänsä.

»Että kaikki tämä tulee tapahtumaan läheisessä tai etäisessä tulevaisuudessa luonnon lain vaatimuksen mukaan, sillä se on Jumalan tahto ja Jumalan oikeus, koska Jumala on hyvä ja koska Jumala on rakkaus.»

Taas kuului tyytymättömiä ääniä, ja kerran vielä Rossi kohotti päätään.

»Oli välttämätöntä sanoa kaikki tuo meidän vihollistemme tähden, hyvät herrat», sanoi hän, »jotta he ymmärtäisivät, että me emme pidä revolutsionia vaan evolutsionia kaiken edistyksen aikaansaajana. Ja jos he sanovat, että siinä tapauksessa meidän yhdistyksemme on ainoastaan unelma, aate, niin näytämme heille, että sillä on myöskin käytännöllinen puolensa.»

Niin sanoen hän kääntyi kolmannen kerran muistikirjaansa ja jatkoi lukuaan.