Rossi joi kupin kahvia ja asettui työhönsä. Hän kirjoitti artikkelin päivän tapahtumista rohkeammin ja selvemmin kuin koskaan ennen. Semmoinen päivä kuin tämä äsken kulunut päivä liehuvine lippuineen ja kajahtavine kuningashymneineen ei todellakaan ollut ilon päivä, vaan alennuksen ja häpeän päivä. Jos kansa olisi tiennyt, mitä se teki, olisi se verhonnut lippunsa suruharsolla ja soittanut hautausmarssia.
Nuori kuningas, jonka puhe oli kansaa halveksivan ministerin kirjoittama ja jonkun taitavan kaunopuheisen kynäniekan höystämä, kuningas, jonka otaksuttiin kantavan valtikkaansa kansan tahdosta, hän oli tehnyt voitavansa poistaakseen parlamentilta viimeisenkin vallan ja hävittääkseen ne oikeudet, jotka olivat valtakunnan vapauden viimeisenä turvana. Nuo uudet ehdotetut säädökset edustavat kansanvaltaisen hallituksen kuolemaa ja synnyttävät poliisivaltion, joka edustaa ministereitä ja valtaistuinta.
»Ei ole kumma», kirjoitti hän, »että kuningas on sotilas. Kaikki kuninkaat ovat sotilaita. Sotilaan univormu on merkkinä heidän asemastaan ja niistä oikeuksista, joita he vääryydellä käyttävät. Se, joka sanoo 'kuningas', sanoo samalla 'sotilas', 'armeija', 'kansalliset rajat', 'valtakunnan rajat', 'vahtimies', 'tullivirkamies', kaiken, mikä erottaa ihmisen ihmisestä. Ihmisen erottaminen ihmisestä on välttämätöntä kuninkaalle, jos hän tahtoo hallita ja vallita.
»Ei ole kumma, että kuninkaat ympäröivät itsensä armeijoilla. Armeijat ovat niiden väärien voimien välikappaleita, joiden tarkoituksena on erottaa kansakunnat kansakunnista ja estää sorretulta pääsemästä oikeuksiinsa. Ne ovat maailman suuria nielijöitä, kuningaskuntien Juggernauteja, ja lopuksi niiden tietysti täytyy polkea kuoliaaksi ne voimat, joiden luomina ne itse ovat syntyneet.
»Valtakuntain vanha aate oli se, että kuningas oli laki, valta ja valtio. Tuohon aatteeseen uudestaan palaaminen, tapahtukoonpa se kuninkaan tai yleisen turvallisuuden nimessä, on samaa kuin kääntää taaksepäin sen kellon viisaria, joka osoittaa maailman edistystä. Kristinusko tuli hävittämään sellaista käsitystä valtiosta — osoittamaan, että laki on valtio, että valtio on kansan omantunnon ilmaisumuoto ja kansan omatunto jumaluuden ilmaisumuoto. Ei kukaan ihminen voi otaksua edustavansa tuota omaatuntoa. Ei kellään ihmisellä ole oikeutta siihen. Ei kenessäkään ihmisessä tuommoinen olisi tervettä ja loogillista paitsi ehkä itse Rooman paavissa.
»Sellainen näytös, jonka tänään olemme nähneet», lopetti hän, »kuten kaikki sellaiset näytökset koko maailmassa, tapahtukootpa ne Saksassa tai Venäjällä, Englannissa tai Kiinassa tai Persiassa tai vaikkapa pimeimmässä Afrikassa, ovat vain todistuksena siitä surullisesta tosiseikasta, että vaikka ihmiskunta yksilöinä on tunnustanut kristinuskoa yhdeksäntoistasataa vuotta, se kansakuntina on vielä tänäkin päivänä pakanallinen.»
Aputoimittaja, joka oli katsellut käsikirjoitusta, kun Rossi heitti sen syrjään, nosti katseensa sanoen:
»Aiotteko todellakin painattaa tuon kirjoituksen?»
»Aion.»
Mies kohotti olkapäitään ja vei käsikirjoituksen yläkertaan.