»Ehdotus armeijan lisäämiseksi», jatkoi hän, »kun on rauha ulkomailla, mutta kotona tyytymättömyys, on pahin erehdys, minkä maan hallitus voi tehdä. Asiain käydessä luonnollista menoaan parlamentin tulisi olla kansan omanatuntona, ja hallituksen pitäisi olla tämän omantunnon palvelija, ja kaikki kapinallisuus olisi mahdotonta. Mutta tämä hallitus on valtakunnan herra, joka masentaa kansaa väkivallalla ja verolla. Parlamentti on kuollut. Haudatkaamme se siis herran nimessä!»
Äänekkäät huudot seurasivat noita sanoja, ja muutamat jäsenistä nousivat paikoiltaan ja tunkeutuen puhujan ympärille avonaiselle paikalle ministeripöydän eteen huusivat ja kiljuivat kuin koirat. Davido Rossi seisoi tyynenä leikkien kellonvitjoillaan, kun presidentti soitti kelloaan ja vaati hiljaisuutta. Vihdoin hiljeni hälinä, ja puhuja jatkoi:
»Jos te kysytte minulta, mikä on syynä siihen tyytymättömyyteen, joka saa aikaan anarkistien rikokset, niin mainitsen ensiksi hallituksen itsevaltaisuuden ja puhe- sekä kokoontumisvapauden puutteen. Muissa maissa tyytymättömät saavat ilmaista kärsimyksensä, eikä heitä rangaista, elleivät he ryhdy väkivaltaan, mutta ainoastaan Italiassa ja Venäjällä ihminen asetetaan ulkopuolelle lakia, riistetään kodista, omaisten, rakkaiden parista ja lähetetään _domicilio coatto'_on elämään tai kuolemaan haudan hiljaisuudessa. Oh, kyllä tiedän mitä sanon. Olen itse nähnyt kaiken. Olen nähnyt kuinka isä riistettiin erilleen lapsestaan ja äiditön lapsi heitettiin isän vihollisten armoille.»
Tuo viittaus tyynnytti kuulijat, ja hetkeksi syntyi haudan hiljaisuus. Sitten kuului outo ääni hiljaisuuden läpi, ja presidentti vaati lehterillä olijoita tyyntymään. Yksi sanomalehtimiehistä nousi ylös, teki kieltävän liikkeen kädellään ja osoitti naisten lehteriä.
Eräs naisista oli huudahtanut. Davido Rossi kuuli myöskin tuon äänen, ja kun hän taas alkoi puhua, oli hänen oma äänensä lempeä ja värähtelevä.
»Seuraavana syynä anarkismiin Italiassa, kuten muuallakin, on köyhyys. Odottakaapa helmikuun 1 päivää, niin saatte nähdä sellaisen armeijan astuvan Roomaan, jommoista ette ole koskaan ennen uneksineet. Minä vakuutan, että kolmen kilometrin päässä tästä paikasta, kristikunnan pääkaupungin porttien lähellä, on ihmisolentoja, jotka elävät kurjempaa elämää kuin mitkään raakalaiset.
»Asuen olkimajoissa, nukkuen puun lehvillä, puettuina ryysyihin tai melkein alasti, syöden maissia ja pähkinöitä ja tammen terhoja, tehden työtä kahdeksantoista tuntia päivässä ja kärsien tarkastajien tyranniutta, tarkastajien, joille maanomistajat uskovat maittensa hoidon itse laiskotellessaan Rooman ja Pariisin salongeissa — sellaisessa tilassa miehet ja naiset elävät, ja heitä kohdellaan julmemmin kuin orjia, ruoskitaan kovemmin kuin koiria.»
Nyt syntyi ääretön melu. »Se on valhe!» »Petturi!» kajahti hyväksymishuutojen ja naurun seasta. Silloin Davido Rossi ensi kerran menetti mielenmalttinsa ja kääntyen parlamenttiin säihkyvin silmin ja ääni vavisten hän huusi:
»Te otatte nuo seikat hyvin kevyesti, — te, jotka ette tiedä millaista nälkä on, te, joilla on ruokaa kyllin ja jotka ainoastaan toivotte saavanne unta sen sulattamiseksi. Mutta minä tiedän nuo asiat — katkerasta kokemuksesta. Älkää puhuko minulle te, jotka olette asuneet mukavissa kodeissa isän ja äidin hoitamina. Minulla ei ole ollut mitään sellaista. Minua hoidettiin köyhäinkodissa, kasvatettiin mökissä Campagnalla. Teidän edeltäjienne kurjien lakien uhrina äitini heittäytyi Tiberiin, ja minä sain kokea millaista on nälkä. Ja minä olen ainoastaan yksi monesta. Itse Rooman ovella, kristillisen hallituksen alamaisina, ihmiset kärsivät siveellistä kalvetustautia ja ruumiillista surkastumista, joka on paljon kamalampaa kuin se kurjuus, joka saattoi pakanallisen runoilijan sanomaan kaksituhatta vuotta sitten: Paucis vivit humanum genus — ihmissuku on olemassa muutamien harvojen hyödyksi.»
Äänettömyys oli täydellinen puhujan kertoessa itsestään, ja kun hän istui paikalleen lausuttuaan jyrkän tuomion militarismista, joka turmelee sivistyneen maailman sydämen, oli kamari liian hämmästyksissään osoittaakseen epäsuosiotaan.