»Gi-Gi», sanoi prinsessa, »kuinka tyhmä te olette! Te olette kaikki erehtyneet Romaan nähden. Katsokaa häntä nyt. Kuinka sokeita miehet voivat olla! Eikä paroni ole hiukkastakaan viisaampi kuin te muut! Hän on liian ylpeä uskoakseen, mitä kerroin hänelle, mutta hän saa nähdä vielä. Hän on kai täällä? Kreivittärenkö huoneessa? … Mitä pidätte puvustani?»
»Se on mainio.»
»Todellako? Musta ja sininen soveltuvat mainiosti yhteen, eikö niin? Ne ovat paronin lempivärit. Kuinka kiihoittunut emäntämme on! Hänellä näkyy olevan koko maailma vieraana. Milloin me saamme nähdä sen mestariteoksen? Mitä me odotamme? Ah, tuollahan paroni vihdoinkin tulee!»
»Kaikki ovat täällä, eikö niin?» sanoi Roma katsellen hehkuvin poskin ja loistavin silmin tuota kumartelevaa, juoruavaa joukkoa, joka oli loukannut ja halveksinut Davido Rossia.
»Varokaa», sanoi Davido Rossi, mutta Roma heitti päätään ja nauroi.
Sitten seurue astui alas pitkin kiertoportaita ateljeehen. Roma kulki ensin nopein askelin puhellen hermostuneesti ja nauraen alinomaa.
Suihkukaivo oli keskellä lattiaa, ja vieraat kokoontuivat sen ympärille.
»Mainio!» huudahtivat he toinen toisensa jälkeen. »Erinomainen!»
»Mainio!»
Pieni pormestari oli varsinkin innokas. Hän seisoi lähellä paronia ja ojentaen molemmat kätensä hän huusi:
»Se on hämmästyttävä! Ihmeellinen! Voi kilpailla vanhan Rooman suurimpien mestariteosten kanssa!»