»Hyvänen aika! Silloin hänen pitää saada ne kaikki», sanoi Roma, ja nyt alkoivat Giuseppen jalatkin tanssia.
Nauhat katkaistiin, kotelo avattiin, ja sieltä vedettiin esille komea hattu ja takki ja sauva, ja sitten puettiin koko komeus Giuseppen ylle. Kesken kaikkea Roman musta koira tuli haukkuen sisään, ja kun Giuseppe marssi kammiosta vastaanottohuoneeseen, hyppeli koira haukkuen hänen jälessään.
»Rakas pikku poika!» sanoi Roma katsellen lasta, mutta Bruno, joka istui pää kumarassa, vastasi vain huoahtaen.
Roma katsoi häneen ja huomasi nyt, että Brunon yksinkertaiset kasvot näyttivät hyvin huolestuneilta. Niiden ilme oli melkein naurettavan juhlallinen, ja hänen silmänsä olivat kosteat ja himmeät.
»Mitä nyt, Bruno?» kysyi Roma.
Bruno pyyhkäisi silmiään takkinsa hihalla ja sanoi kiihkeästi:
»Mitäkö nyt? Petosta — petosta, joka turmelee hyvän naisen maineen — siinä kaikki. Eräs mies, joka on vuosikausia syönyt teidän leipäänne, on valehdellut teistä, ja hän on konna ja kirottu ilkiö ja minä tahtoisin potkaista hänet ulos tästä talosta.»
»Kuka tuota kaikkea on tehnyt, Bruno?»
»Minä itse! Minä juuri kerroin herra Rossille kaikki ne juorut, jotka saattoivat hänet puhumaan teitä vastaan silloin paavin juhlapäivänä, ja kun te pyysitte häntä tulemaan tänne, varoitin häntä ja sanoin, että te aiotte kostaa hänelle nyt.»
»Niinkö sanoit, Bruno?»