»Tuolla on 93:s jalkaväkirykmentti, tuolla obeliskin takana, ja nuo, joilla on kukonhöyhenet, ovat bersaglieerejä. Tuossa on commendatore Angelelli, poliisipäällikkömme — mitähän ihmettä hän tuolla tekee? Tuossa on Fedi, paavin lääkäri. Jokainen käyttää hänen apuaan, ja hän tietää kaikki salaisuudet — ah, hän voisi kertoa yhtä ja toista! Tuossa on madame Sella, kuningattaren ompelija — hän on naittanut tyttärensä aatelismiehelle ja saisi varmaan poikansa ministeriksi, jos hänellä olisi poika. Tuolla on Palomba, pormestari, suurissa kullatuissa vaunuissaan, ja tuo on hänen vaimonsa, tuo kalpea, viehättävä nainen, jonka silmät noin harhailevat. Palomba on miljoonamies, ja hänen illallisensa tarjotaan kultalautasilta, mutta vaimo parka on tylsämielinen raukka, — ah, rakkaus on sokeroitu pilleri! Tuossa on sanomalehdentoimittaja Olga ja piirustustentekijä Lena. — Lenan mies kuuluu olevan Olgan rakastaja — ja tuo on nuori Charles Minghelli, joka seisoo tuon vanhan, kunniamerkeillä koristetun herran vaunujen vieressä. Charles on Palomban sisarenpoika — hän joutui selkkauksiin Lontoon lähetystössä ja sai erota virastaan. Mikä suloinen näky! Kaikki Euroopan puvut! Mutta kuinka hullua on nähdä herroja hännystakissa näin aamulla! Eivätköhän poliisit vanhan tapansa mukaan sanoneet heille 'hyvää yötä', kun näkivät heidät kadulla.»
Hänen kasvonsa hehkuivat, hänen silmänsä säihkyivät, ja hän oli tulta kiireestä kantapäähän. Amerikan lähettiläs seisoi hänen takanaan, ja ikänsä oikeudella hän vastasi leikkiin leikillä ja nauroi Roman pilapuheille.
»Kuinka kärsivällisiä nuo ihmiset ovat! Katsokaa tuota pientä ryhmää, joka istuu telttatuoleilla pureskellen leivoksia ja lukien sanomalehtiä. La Vera Roma! (Roma jäljitteli sanomalehtipoikien huutoa.) Katsokaa tuota kaunista tyttöä — tuota valkoveristä, jonka nuorella miestoverilla on hamburgilaishattu! Hän on kiivennyt obeliskille ja pyytää poikaa istumaan puolentoista tuuman levyiselle kivelle viereensä.»
»Rakastavaiset tarvitsevat niin vähän tilaa!»
»Se on totta! Kuinka suloinen tämä maailma on! Tiedättekö, tämä muistuttaa häitä! Ihana aamu, loistava auringonpaiste, kukkia, seppeleitä, morsiustytöt valmiina! Hevoset rivissä, morsianta vain odotetaan!»
»Häistä te naiset aina uneksitte — te aloitatte sen unelman jo kehdossa — se on luultavasti naisen luihin imeytynyt», sanoi amerikkalainen.
»Varmaankin siihen luuhun, jonka hän sai Aatamilta», arveli Roma.
Sillä välin paroni yhä vielä seisoi uunimatolla huoneessa ja kuunteli sotaministerin varoituksia.
»Te olette siis päättänyt vangituttaa hänet?»
»Jos hän antaa siihen aihetta.»