»Kenraali», sanoi paroni nousten, »olen tyytyväinen, että olette oikeilla jäljillä, ja minulla on oleva ilo ilmoittaa kuninkaalle, että teidän nimittämisenne tähän vaikeaan virkaan on osoittautunut täysin onnelliseksi ratkaisuksi ja todistaa oikeaksi sen luottamuksen, jota tunsin teitä kohtaan esittäessäni teidät tähän korkeaan asemaan.»
Tuon lyhyen puolen tunnin kuluessa sotaoikeus oli jatkanut tointaan keskeymättä. Kymmenen vankia oli tuomittu vankilaan kymmenestä päivästä kymmeneen vuoteen saakka, ja Regina Cœlin mustat vaunut rämisivät taas kivikadulla.
IV.
Roma heräsi aamulla tuskan tuntein. Jo miltei ennenkuin hän oli täydellisesti muuttanut unelmien herttaisesta varjomaasta todellisuuteen, kaikuivat paronin terävät sanat hänen korvissaan: »Olen voittanut vaikeampiakin vastuksia elämässäni, ja ehkä tässä tapauksessa luonto itse tulee minulle avuksi ja vie sinut takaisin oikealle paikallesi ja velvollisuuksiisi.»
Hän rupesi ymmärtämään, minkä hinnan hän oli maksanut voitostaan. Tähän saakka hän oli voitollisesti taistellut paronia vastaan. Mutta entä Davido Rossi? Oliko Roma tehnyt syntiä Jumalaa ja miestään vastaan?
Hänen täytyi tunnustaa. Ei auttanut mikään. Eikä hän saanut enää viivytellä eikä epäröidä.
Nattalina tuli makuuhuoneeseen ja avasi ikkunaluukut. Hän toi sähkösanoman, ja Roma melkein repäisi sen hänen kädestään. Se oli Rossilta ja lähetetty Chiassosta. »Rajan poikki onnellisesti.»
Roma huudahti ilosta ja hyppäsi vuoteeltaan. Koko päivän tuo sähkösanoma antoi hänelle uutta voimaa ja reippautta.
Juodessaan kahviaan hän muisti, mitä velvollisuuksia hän oli ottanut täyttääkseen edellisenä päivänä — hänen piti maksaa pojan hautajaiset ja Brunon hoito vankilassa. Ensi kerran elämässään hän rupesi ajattelemaan varojaan. Hänellä ei ollut enää paljon käteistä rahaa, jotain piti tehdä.
Samassa Felice toi joukon papereita. Ne olivat laskuja, jotka oli heti maksettava. Muutamia laskujen tuojia oli alhaalla odottamassa eivätkä he tahtoneet poistua saamatta rahaa.