Mutta hoh-hoo! Tullessani kotiin olin kuin yksi Macbethin noidista. »Peukaloni syhymisestä tunsin, että paha oli tulossa.» Siellä oli senaattori Tyhmeliini, Rooman pormestari. Hänen suurin ilonsa on kahden ritarimerkin kantaminen, mitä seikkaa ei kukaan tiedä paremmin kuin minä itse. Koska olisin tarvinnut maksun suihkukaivostani, olin kirjoittanut tuolle vanhalle lurjukselle, mutta heti tavattuamme ymmärsin, mitä oli tulossa ja niinpä pakotin hänet sanomaan sen ja nostin melun. Se onkin muka erehdys! Eivät he koskaan ole mitään minulta tilanneet! Mutta jos hän saa tarjota minulle hiukan rahaa korvaukseksi ajanhukasta…
En minä välitä niin paljon tuon palkkani menettämisestä, vaikka olisinkin nyt tarvinnut rahaa. Se vain harmitti minua, että olin antanut noiden paronin loiskärpästen uskotella minulle, että olin taiteilija, vaikken ole ollenkaan mitään.
Tuota tuulta kesti iltaan asti ja se turmeli ruokahaluni päivällisillä, mikä oli hyvin paha, koska meillä sattui olemaan ihanaa parsaa. Mutta sitten ajattelin sinua ja työtäsi ja tulevaisuutta, jolloin palaat Roomaan ja jolloin kaikki kumartavat sinua. Silloin hävisi paha mieleni enkä tahtonut ollakaan mitään muuta kuin tyttö, jota sinä rakastat ja joka rakastaa sinua, ja se oli enemmän kuin mikään muu maailmassa. ₍
En viitsi kertoa paljon siitä asiasta, mutta arvaapa, mitä olen tehnyt? Olen myynyt vaunuhevoseni! Se on totta! Herra ostaja ahtaine housuineen, lyhyeksi leikattuine hiuksineen ja nahkaliiveineen on juuri mennyt pois petkutettuaan minut perinpohjin. Entä sitten! Mitä minä tekisin komeilla vaunuilla, kun sinä vaellat yksin maanpaossa. En tahdo mitään, mitä sinulla ei ole, ja minä tahdon, että sinulla on kaikki mitä minulla on, sekä sydämeni että sieluni kaikkine ajatuksineen…»
Hän lakkasi kirjoittamasta. Nyt hänen piti kertoa suuri salaisuutensa. Mutta hän ei ymmärtänyt miten aloittaa. »Huomenna minä sen teen», ajatteli hän ja laski pois kynänsä.
V.
Aikaisin seuraavana aamuna Roman isännän asianajaja tuli häntä tapaamaan. Hän oli keski-ikäinen mies, happamen näköinen ja jyrkkäliikkeinen.
»Ikävä kyllä, hyvä neiti, kreivi Mario kirjoitti minulle Pariisista, että hän tarvitsee tämän asunnon itselleen. Hän on pahoillaan, että hänen täytyy häiritä teitä, mutta koska hän on usein lausunut teille, että hän itse kerran aikoo asettua tänne…»
»Milloin hän tahtoo tulla?» kysyi Roma.
»Pääsiäisenä.»