»Hyvästi, armollinen neiti.»
Tuskin oli mies mennyt, kun eräs nainen astui sisään. Se oli rouva
Sella, tunnettu muotiompelija.
»Onneton asia, rakas neiti! Olen aivan pääsemättömissä rahapulan tähden. Liiketuttavani Pariisissa ovat oikeita piruja ja uhkaavat jos jonkinlaisella, ellen lähetä heille suurta summaa nyt heti. Tietysti ei olisi hätääkään, jos saisin irti omia rahojani kylliksi, mutta nuo rakkaat ylhäisön naiset ovat niin hitaita, enkä minä tietysti tahdo kääntyä heidän herrojensa puoleen, vaikka todellakin olen odottanut niin kauan heidän…»
»Voitteko odottaa yhden päivän vielä minun velkaani?»
»Donna Roma! Mehän olemme olleet niin hyviä ystäviä!»
»Annattehan anteeksi, että olen niin kiinni tänä aamuna töissäni?» sanoi Roma nousten.
»Tietysti! Minullakin on paljon työtä. Niin hauskaa, että otitte vastaan minut! Toivon, etten ole ollut de trop. Ellei minun olisi täytynyt noiden tyhmien laskujeni tähden…»
Roma istui kirjoittamaan kirjettä eräälle strozzinille (koronkiskurille), joka lainasi rahaa naisille jalokiviä vastaan.
»Tahtoisin myydä jalokiveni», kirjoitti hän, »ja jos teillä on halua ostaa ne, pyytäisin teitä tulemaan tapaamaan minua huomenna kello neljä.»
»Roma!» huusi ärtyisä ääni.