Mansikat ostettiin, mutta kreivitär tuskin koskikaan niihin, ja lopulta ne syötiin keittiössä.
Kun tohtori saapui kolmannen kerran, oli kreivitär hyvin nääntynyt, ja hänen ihonsa oli kuopalla ja harmaa.
»En menettelisi oikein, jos salaisin teiltä tilanne vaarallisuuden, kreivitär», sanoi tohtori. »Semmoisissa tapauksissa on mielestäni aina parasta, että sairas sovittaa asiansa Jumalan kanssa.»
»Oh, älkää puhuko noin, tohtori», valitteli kurja, kuihtunut olento vuoteellaan.
»Mutta tiedättehän, että niin kauan kuin on henkeä, on toivoa, ja nyt lähetän teille hiukan oopiumia tuskan lievitykseksi.»
Kun tohtori oli mennyt, lähetti kreivitär hakemaan Romaa.
»Tuo Fedi on hullu», sanoi hän. »En ymmärrä miksi ihmiset häntä kehuvat. Tahtoisin koettaa Ara Cœlin ihmeitätekevää pyhää lasta. Se tuotiin erään kardinaalinkin luo. Miksei siis minun luokseni? Sanotaan, että se on tehnyt ihmeitä. Se on ehkä kallis, mutta jos kuolen, kadut aina ellet tuottaisi sitä. Ellei sinulla ole rahaa, voit kirjoittaa kuuden kuukauden vekselin, ja sitä ennen tuo mielipuoli-raukka on kuollut ja sinä olet paronin vaimo ja…»
»Jos todellakin luulet, että pyhä lapsi voi…»
»Se voi auttaa! Tiedän sen varmaan.»
»Hyvä! Lähetän hakemaan sitä.»