Roma.
P. S. — Ystävä-raukkani on yhä vielä huolissaan. Vaikka hän ei ole uskonnollinen, on hän ruvennut joka ilta lukemaan »pyhää Mariaa» mennessään levolle, ja ellen pelkäisi, että hän lopettaa päivänsä (niin kamalasti häntä vaivaavat mielikuvat, että hän joskus ajattelee itsemurhaa), en sanoisi mitään. Olen sanonut hänelle, kuinka väärin olisi itse lopettaa elämänsä jo hänen miehensäkin tähden, joka on poissa. Enkö kertonut sinulle, että hän on matkustanut pois äskettäin? Koskisihan sinuun kovasti, jos minä kuolisin ennen takaisintuloasi, eikö niin? Olen niin kovin utelias tietämään mitä sanot hänestä. Kirjoita! Kirjoita! Kirjoita!»
X.
Kun kauhujen kuningasta ei enää voinut estää tulemasta, lähetti kreivitär hakemaan pappia. Ennen hänen tuloaan kreivitär tahtoi välttämättömästi pukeutua aamutakkiin, jota hän oli käyttänyt ilon ja voiman päivinään vastaanottaessaan tuttaviaan.
Mustakauhtanainen pappi tuli, ja kreivitär näkyi ilmeisesti säikähtävän nähdessään hänet. Mutta hän oli yksinkertainen mies, joka uskoi, mitä opetti, koettamatta kovin syvästi ymmärtää sitä, ja parilla hellällä sanalla hän tyynnytti kreivittären. Kreivitär oli aivan kuin leikattavana ollut henkilö, eikä hän aluksi voinut suostua olemaan kahdenkesken papin kanssa. Kun hän vihdoin oli voittanut tuon kammonsa, pelkäsi hän, että huoneen ovet eivät ole aivan lukossa ja että ihmiset kuuntelevat avaimen rei’istä. Pappi tyynnytti häntä siinäkin suhteessa ja lankesi toiselle polvelleen, jotta kreivitär voisi kuiskata hänen korvaansa.
Kreivittären tunnustuksen aikana Roma istui omassa huoneessaan, sydämessä pelko, jommoista hän ei koskaan ennen ollut tuntenut. Jotain persoonallista ja hyvin tuttua liikkui hänen sielussaan. Hän kuuli silloin tällöin papin äänen epäselvän hyminän, jota seurasi kuiskaukset ja nyyhkytykset.
Tunnustusta kesti neljännestunnin, ja sitten pappi tuli pois huoneesta. »Nyt on sukulaisenne sopinut Jumalan kanssa», sanoi hän, »ja nyt hänen tulee saada pyhä sakramentti, viimeinen voitelu ja apostolinen siunaus.»
Hän meni valmistamaan näitä toimituksia, ja englantilainen sisar tuli tapaamaan Romaa. »Kreivitär on kuin toinen ihminen nyt jo», sanoi hän, mutta Roma ei mennyt sairaan huoneeseen.
Pappi palasi puolen tunnin kuluttua. Hänellä oli mukanaan kaksi apulaista, joista toinen kantoi ristiä ja lippua, toinen vihkivesimaljaa ja roomalaisen kirkon käsikirjaa. Sisar ja Felice vastaanottivat heidät ovella, sytytetyt kynttilät kädessä.
»Rauha olkoon tälle talolle!» sanoi pappi.