Tuo aavemainen ehtoollistoimitus oli nyt ohi, ja pappi apulaisineen läksi pois talosta. Mutta kuoleman kalpea, uhkaava varjo jäi seisomaan hajuvesille tuoksuvan vuoteen ääreen.
Rcma ei ollut läsnä noissa toimituksissa, mutta nyt englantilainen sisar tuli sanomaan, että kreivitär tahtoi tavata häntä.
»On suorastaan ihme», sanoi sisar, »hän on aivan kuin toinen ihminen.»
»Onko hän saanut oopiumia nykyään?» kysyi Roma, ja sisar sanoi, että hän oli saanut.
Roma tapasi tätinsä jonkinmoisessa salaperäisessä hurmiotilassa. Suuri ilo, melkein ylpeys, loisti hänen kasvoissaan.
»Kaikki vaivani ovat menneet», sanoi hän. »Kaikki suruni ja koetukseni ovat kadonneet. Olen heittänyt kaikki Kristuksen kannettavaksi, ja kohta minä astun Hänen kanssaan Jumalan luo.»
Hän ei nähtävästi tuntenut mitään syyllisyyttä Romaa kohtaan. Päinvastoin. Hän rupesi puhumaan hänelle itsetietoisesti kuin pyhimys syntiselle.
»Sinun täytyy voittaa maalliset himosi, Roma. Sinä olet tehnyt syntiä, mutta sinä et saa kuolla syntisenä. Sinä olet esimerkiksi itsekäs. Olen pahoillani, että minun täytyy se sanoa, mutta sinä olet itsekäs. Sinun täytyy tunnustaa ja uhrata elämäsi taisteluun syntiä vastaan syntisessä sydämessäsi ja jättää sielusi Hänen armolleen, joka on pessyt minut puhtaaksi kaikesta synnistä.»
Mutta kreivittären henkinen innostus ei kokonaan voinut tukahduttaa hänen maallista turhamielisyyttään, kun hän rupesi puhumaan hautajaisistaan.
»Tilaa requiem-messu, Roma. Jokaiselle toimitetaan sellainen. Se maksaa kyllä hiukan, mutta eihän tämmöisessä tapauksessa saa ajatella rahoja. Ja anna Raveggi-yhtiön toimittaa hautausmenot ja katso etteivät he aseta minua paareille. Minä olen aatelisnainen, ja minulla on oikeus tulla asetetuksi kirkon permannolle. Ja pidä huolta, että minut haudataan hienoon osaan. Ylhäisimmät haudataan pienelle Pinciolle herttua Massimon haudan yläpuolelle.»