Kello kaksitoista ruoanjakaja toi hänelle lammaspaistia ja munakastiketta liemen asemesta, mutta hän ei voinut nytkään syödä. Kello puoli kolme kuului taas paljon askeleita koridorista. Nyt oli se päivä kuussa, jolloin vieraita sai tulla vankilaan ja vangit vietiin tapaamaan omaisiaan. Brunon hämmästykseksi vartija tuli sanomaan, että eräs ystävä tahtoi puhutella häntä. Viivytellen ja muristen vastaan Bruno läksi vastaanottohuoneeseen.
Regina Cœlin vastaanottohuone on rakennettu rottaloukun tapaan. Se on soikea huone, jaettu kolmeen osaan rautaristikoilla, jotka tekevät ne häkkien näköisiksi. Keskiosassa päivystää aseilla varustettu päävartija, joka kulkee siinä edestakaisin. Vankilan puoleinen osasto on jaettu moneen kapeaan kopukkaan, joissa jokaisessa oli yksi vanki, ja maailman puoleinen osasto oli jaettu yhtä moneen kopukkaan, kussakin yksi vieras.
Kun Bruno astui tähän huoneeseen, menivät hänen korvansa lukkoon tuosta melusta. Kolmekymmentä vankia ja yhtä monta heidän tuttavaansa koetti puhua yhtaikaa keskiosasten poikki, missä vartija kulki edestakaisin. Kukin vanki- ja tuttavapari sai keskustella viisitoista minuuttia, ja kukin huusi minkä jaksoi saadakseen äänensä kuulumaan muiden yli.
Päästyään kopukkaansa Bruno näki kasvot vastaavassa kopukassa kahden rautaristikon toisella puolella. Hetken kuluttua hän tunsi vieraansa. Se oli Donna Roma. Bruno ei virkkanut mitään hänelle eikä Donna Romakaan yrittänyt puhua. Sitten Bruno näki, että neiti sanoi jotain vartijalle, joka teki kunniaa ja poistui.
Henkinen ja ruumiillinen tympeytyminen oli vallannut Roman, kun hänet tuotiin tähän paikkaan. Kestettyään muutamia minuutteja tuota helvetillistä melua hän oli pyytänyt saada tavata tirehtööriä. Sana oli viety yläkertaan, ja tirehtööri tuli alas puhumaan hänen kanssaan.
»Pitäisikö minun puhua ystäväni kanssa tässä paikassa ja tällaisissa oloissa?» kysyi Donna Roma.
»Tämä on tavallinen paikka ja olosuhteet ovat myös tavalliset», vastasi tirehtööri.
»Ellei teillä ole valtaa antaa minun puhua hänen kanssaan toisessa paikassa ja toisenlaisissa oloissa, täytyy minun kääntyä sisäasiainministerin puoleen.»
Tirehtööri kumarsi. »Se on tarpeetonta», sanoi hän. »Täällä on huone, jota erikoistapauksissa saadaan käyttää», ja kutsuttuaan luokseen vartijan tirehtööri antoi hänelle tarvittavat ohjeet. Tirehtööri oli hyvä mies, mutta huonon järjestelmän kietoma.
Pari minuuttia myöhemmin Roma oli Brunon kanssa pienessä huoneessa kahden kesken, vain kaksi vartijaa seisoi oven edessä. Romaa kauhistutti Brunossa tapahtunut muutos. Hänen poskensa, jotka ennen olivat olleet pulleat ja punakat, olivat nyt kalpeat ja kuopalla. Lyhyt harmahtava parta peitti hänen leukansa, ja ennen niin avomieliset ja iloiset silmät olivat tuikeat ja hapuilevat. Kuusi vankilassa vietettyä viikkoa oli tehnyt Brunosta toisen miehen, ja kuten koira, jonka sairaus ja huono hoito on muuttanut, hän tunsi sen ja murisi.