»Mikä?» sanoi Roma säteillen hymyä, joka saattoi soturinkin hymyilemään.
»Se, että tämä teidän Kristuksenne on niin sanomattomasti paavin näköinen.»
»Todellako?»
»Varmasti! Ettekö ole tiennyt sitä? Ettekö?»
Roma pudisti päätään ja hymyili samaa säteilevää hymyään.
»Se tuntuu aivan uskomattomalta. Kuva esittää tietysti nuorempaa henkilöä, mutta samat piirteet, sama hellyys ja sama voima! Samat poikkijuovat nenässäkin, jotka tulevat esiin, kun hänen pyhyytensä on pahoillaan.»
Roman hymy katosi kuin auringonpaiste viljavainiolta, ja hän katsoi ulos ikkunasta.
»Onko paavilla mitään sukulaisia?» kysyi hän.
»Ei ainoatakaan. Hän on ainoan pojan ainoa poika. Jos vanhalla paronilla olisi ollut veli, sanoisin, että teidän mallinne varmaan on hänen veljensä poika. Mutta te olette nyt varmaan ajatellut itse pyhää isää ja kysynyt itseltänne, millainen hän mahtoi olla kolmekymmentä vuotta sitten. Tunnustakaapa nyt, että niin on laita!»
Roma nauroi ja upseeri nauroi. »Eikö mennä?» sanoi Roma.