»Ei mitään! Ei mitään!» huudahti Roma, ja kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä.
Valtaistuinsalin ovi avautui taas, ja joukko kardinaaleja astui salaiseen käytävään puhellen kävellessään. He olivat vanhoja miehiä sinipunervissa puvuissa, useat heikon ja väsyneen näköisiä. Seuraavana hetkenä pappi astui sisään pyytämään Romaa paavin luokse.
»Pyhä isä on valmis vastaanottamaan teidät heti», sanoi hän pelokkaasti, kunnioittavasti kuiskaten, ja Roma nousi ja seurasi häntä.
III.
Paavi oli juuri vapautunut arvokkaasta juhlamenosta. Komeassa valtaistuinsalissa, joka oli koristettu punaisella ja kullalla, hän istui sametilla päällystetyllä valtaistuimellaan, jonka ylle oli asetettu kirjailtu kunniakatos. Hänellä oli yllään punainen, runsaasti koristeltu senaattorin viitta, päässä nahkareunainen päähine, kaulassa patriarkan risti ja sormessa piispan timanttisormus. Näin hän vastaanotti pyhän kollegion, patriarkat, arkkipiispat, piispat, papit, kamariherrat ja upseerit sen tapahtuman vuosipäivänä, jolloin hänet kruunattiin hallitsevaksi paaviksi ja Rooman piispaksi.
Tuo komea seurue oli seisonut hänen ympärillään leveänä sinipunervana ja mustana vyönä, kardinaalit edessä muodostaen puoliympyrän, jossa oli vanhoja kuihtuneita miehiä väljine viittoineen, ja heidän takanaan ylimyskaartin nuoret, komeat miehet loistavissa univormuissaan.
Kun paavin jalkoihin oli nostettu tyyny ja pyhän kollegion jäsenet olivat käyneet suutelemassa pyhän isän sormessa olevaa sormusta tai hänen kenkänsä kärkeen asetettua ristiä, astui vanhin kardinaali esiin ja luki adressin. Hän oli yhdeksänkymmenvuotias, silmät himmeät ja ääni kulunut.
»Siunattu isä», sanoi hän, »pyhä kollegiomme on iloinen voidessaan onnitella teidän pyhyyttänne tänä riemuisana merkkipäivänä.
»Näihin aikoihin, pyhä isä, kun pyhän istuimen vapautta ja itsenäisyyttä on loukattu, kun Rooma, tämä Jeesuksen Kristuksen valtakunnan pääkaupunki, on joutunut epäkirkollisen hallituksen valtaan, kun miehiä nousee, jotka julkisesti osoittavat tahtovansa hävittää sekä paavin maallisen vallan että myöskin koko kirkon arvon ja uskon, me kiitämme Kaikkivaltiasta siitä, että katolisen kirkkomme etunenässä on pyhä paavimme Pius kymmenes.
»Nämä ovat pahoja päiviä, teidän pyhyytenne, ja keskellä kapinallisuutta ja kaikkea kurjuutta, joka hävittävän myrskyn lailla kulkee kaikkien kansakuntien yli, me muistamme, että Vatikaani ei ole ainoastaan vankila, vaan Sinai, josta erehtymätön sana on lausuttu, ja me katsomme teihin, kaikkien uskovaisten isään, joka on vievä maailman jälleen sen velvollisuuksiin ja jonka huulilta me saamme kuulla johtavia sanoja. Oi kirkas lamppu, joka loistat tällä pyhällä kukkulalla! Oi taivaasta lähetetty valo, valaise nyt kansakuntia! Oi Jumalan ääni maan päällä! Oi maailmaa järkähyttävä ääni, puhu kansallesi, joka rakastaa pyhää paaviaan!