Huvilan pyöreän tornin edessä on korkea, oranssi- ja magnoliapuiden suojaama terassi, jossa on ympyrään asetettuja puutarha-istuimia. Kunnianarvoisat vanhat miehet istuutuivat sinne, ja kissa asettui hiekkakäytävälle heidän eteensä. He olivat niin korkealla nyt, että Pietarin kirkon korkea kupooli tuntui melkein olevan samalla tasolla kuin heidän kasvonsa, ja Rooma näytti ylhäälle ilmapalloon häämöttävältä kaupungilta. Tuolla takana levisi laaja Campagna vihreänä kuin kesäinen meri. Vielä kauempana siintivät ja punersivat Albano-vuoret, siellä täällä näkyi pieniä valkoisia kaupunkeja pitkin rinteitä. Ja kaikkein kauimpana hohtivat purppuran väristen haamujen tavoin juhlallisten Apenninien lumipeitteiset kukkulat.
Paavi oli tavallista totisempi ja äänettömämpi. Pari kertaa kapusiinilainen virkkoi: »Ja mitä piditte nuoresta tämänaamuisesta ripitettävästäni?
»Bene, bene!» vastasi paavi.
Mutta vihdoin paavi vedellen viivoja hiekkaan kävelykepillään rupesi puhumaan.
»Isä!»
»Teidän pyhyytenne!»
»Jumalan käsittämätön säädös, joka teki minusta paavin, ei muuttanut meidän suhdettamme toisiimme ihmisinä, eikö niin?»
Kapusiinilainen otti nuuskaa ja vastasi: »Teidän pyhyytenne ystävällisyydessään on vakuuttanut niin.»
»Te olette mestarini nyt aivan kuin kolmekymmentä vuotta sitten, ja tahtoisin kysyä teiltä erästä asiaa.»
»Mikä se on, teidän pyhyytenne?»