Monsignor Mario poistui huoneesta sanaakaan sanomatta.
IX.
Paroni työnsi nojatuolin Romalle ja oman tuolinsa sen eteen.
»Kuinka voit, lapseni?» kysyi hän.
»Täytyyhän elää», sanoi Roma ja huokasi.
Paroni kaipasi hänen hymyään — tuota aurinkoista hymyä, joka näytti leviävän koko huoneeseen hänen edellään ja kirkastavan ilman valoisaksi. Roman pyöreä, kaunis vartalo vaaleassa silkkipuserossa ei ollut kadottanut vähääkään sulostaan, joka aina pani paronin suonet tykyttämään, mutta hänen kasvonsa olivat tavallista kalpeammat, ja niissä oli kärsimyksen jälkiä.
»Mikä sinua vaivaa, rakkaani? Olet sairas ia onneton.» J
Roma vältti vastata ja sanoi: »Te pyysitte minua tänne — mitä tahdotte sanoa?»
Paroni ilmoitti hänelle asian. Kapinallisten julistusten painaja oli vangittu, ja valmistavassa tutkinnossa hän oli maininnut sen henkilön nimen, joka oli tuonut käsikirjoitukset hänelle ja maksanut niistä.
»Ymmärrät kai, rakkaani, että olet tehnyt itsesi syypääksi rangaistukseen ja ettei mikään muu kuin voimakkaan ystävän apu voi suojella sinua julkiselta tutkinnolta?»