Samassa paavin majordomo palasi tuoden kirjeen. Se oli paronin kirje paaville. Kun paavi oli lukenut sen, astui hän viereiseen huoneeseen, jossa ei ollut muuta kuin lepotuoli ja nojatuoli. Siellä hän makasi kauan aikaa kasvot kääntyneinä seinään päin.
XII.
Kello neljä iltapäivänä paavi ja isä Pifferi taas kävelivät puutarhassa. Juudas-puut olivat kylväneet punaisia kukkiaan pitkin tietä, ilma oli täynnä orvokkien tuoksua, ja pääskyt lentelivät auringonpaisteessa kimakasti kirkuen ja siivet välähdellen.
»Ja mitä teidän pyhyytenne aikoo tehdä?» kysyi kapusiinilainen.
»Taivas johtakoon meitä», vastasi paavi huoahtaen.
»Mutta kai teidän pyhyytenne vastaa kieltävästi hallituksen pyyntöön?»
»Kuinka voin sen tehdä antamatta aihetta väärinkäsitykseen? Ajatelkaas, että kuningas surmataan. Hallitus on vakuutteleva maailmalle, että paavi tiesi edeltäkäsin kaikki, mutta ei tehnyt mitään.»
»Vakuutelkoon. Semmoista on ennenkin sattunut kirkon historiassa. Ja maailma on kunnioittava teidän pyhyyttänne sitä enemmän siksi, että lujasti varjelitte ihmissielun pyhää salaisuutta.»
»Niin — jos nyt olisi kysymyksessä rippi. Maailma tietää, että rippi on pyhä ja että sitä ei saa ilmaista. Mutta nyt ei ole kysymyksessä rippisalaisuus.»
»Eikö teidän pyhyytenne sanonut, että piditte sitä sellaisena?»