»Ja paitsi sitä hän on niin hauska ja kaunis», sanoi prinsessa.
Roma ei vastannut. Hänen silmänsä sulkeutuivat hiukan, ja huulet ja sieraimet värähtelivät. Hetken hän seisoi aivan liikkumatta, mutta sitten hän kääntyi ylenkatseellisesti ympäri ja katosi sisähuoneeseen.
Sillä välin Amerikan lähettiläs ja hänen vaimonsa sanoivat hyvästi paronille.
»Mitä te siis sanotte, hyvä kenraali?»
»Meille ne ovat samoja kuin teille hieroglyfit obeliskeillänne. Ne ovat näkymättömän sormen kirjoituksia, joita me koetamme selittää.»
Paroni kumarsi ja hymyili kylmästi. Ainoastaan sotaministeri jäi muiden jälkeen. Hänen miekanveistämät kasvonsa näyttivät neliskulmaisilta ja vihaisilta, ja hän tarttui hattuunsa mennäkseen.
»Ehkä kahdennenkymmenennen vuosisadan tehtävä ei ole paavin eikä kuninkaan määrättävissä», sanoi hän. »Nuo anarkistimetelit ovat kuin Vesuviuksen savupatsaat, joiden läpi höyry tunkeutuu viheltäen. Maa järkkyy yhtämittaa, eikä mitään kasva pinnalla. Miksi? Siksi että maan alla tapahtuu jotain.»
Paroni hymyili taas ja kumarsi tuskin huomattavasti.
IX.
Roma oli paennut kokoushuoneeseen — huone, jonka kolme seinää näytti olevan rakennettu englantilaisista sinikirjoista ja neljäs seinä oli suoraan torille päin. Siellä oli ollut paljon puuhaa tänä aamuna, ja lakikirja oli avoinna pöydällä, jonka päällyspinta oli hiottua lasia ja lasin alla valokuvia.