Paavi nosti Roman vapisevat sormet pöydältä.
»Jos voin tehdä jotakin, teidän pyhyytenne, rikkomatta lupaustani ja pettämättä miestäni…»
»Se on hirvittävä kiirastuli, lapseni. Jumala tietää kuinka hirveä se on vaimolle, kuinka hirveä.»
»Vähätpä siitä! Jos se pelastaa mieheni… Sanokaa se minulle, teidän pyhyytenne.»
Paavi kertoi hänelle pääministerin ehdotuksen ja kuninkaan lupauksen. Hänen äänensä värisi. Hän oli kuin mies, joka haavoittaa itseään joka sanalla. Roma katsoi häneen sanatonna, kunnes hän oli lopettanut.
»Te pyydätte minua syyttämään miestäni?»
»Se on ainoa tapa, jolla voitte pelastaa hänet, tyttäreni.»
Roma katsoi ympäri huonetta avuttomasti, ja hänen silmänsä uhkuivat äänetöntä armon rukousta. Sitten siunatut kyyneleet tulivat taas, eikä hän koettanutkaan estää niitä.
»Pyhä isä», sanoi hän nyyhkyttäen, »sitä hänen vihollisensa ovat koko ajan pyytäneet minua tekemään, ja kun olen kieltäytynyt, ovat he koetelleet minua köyhyydellä ja häpeällä. Ja kun tulen teidän luoksenne hakemaan suojaa ja turvaa uskoen, että isälliset kätenne varjelevat minua, te… myöskin te…»
Hän vaikeni aivan kuin äkillisen ajatuksen iskemänä ja sanoi: »Mutta se on mahdotonta. Hän on mieheni, ja siitä syystä en voi todistaa häntä vastaan.»