Roma oli tukehtua vihasta ja häpeästä.
»Näet että rukoilen sinua, Roma — minä, joka en koskaan ole rukoillut mitään keneltäkään ihmiseltä. En lapsenakaan tahtonut rukoilla mitään, en edes omalta äidiltäni. Sen jälkeen olen toimittanut jotakin elämässä — olen antanut kansalleni aseman kansakuntien joukossa, maailman silmät näkevät minut sen edustajana — ja kumminkin — kumminkin — polvistun sinun edessäsi.»
Äkillisen tunteen vallassa hän vaipui polvilleen ja koetti tarttua Roman hameeseen. Roma vetäytyi pois, aivan kuin paronin kosketus olisi liannut häntä.
»Nouskaa ylös», huusi hän jyrkästi. »Olen voinut tehdä väärin, mutta huono nainen en ole. Kyllä ymmärrän sanomattannekin, mitä uhrauksia teidän pitäisi tehdä naidaksenne minut, mutta en ikinä rupeaisi vaimoksenne, vaikka tarjoaisitte minulle kuningattaren kruunun.»
Paroni nousi ylös ja koetti nauraa.
»Kuten tahdot. En tietysti voi selittää sanojasi muuta kuin yhdellä tavalla. Luulin, että rakkauteni voisi hävittää sinun katkeruutesi… Mutta jos…» (hän alkoi kiihtyä) »jos et väiltäkään menneisyydestä, ajattelet ehkä hiukan tulevaisuutta.»
Roma katsoi häneen uuden pelon valtaamana.
»Tietysti minä en enää aio alentaa itseäni kosimaan naista, joka ylenkatsoo minua. On kylliksi, jos rankaisen sitä miestä, joka on syynä siihen, että nainen, jolla olisi paljon syytä kunnioittaa minua, ei enää minua kunnioita.
»Tarkoitatte, että koetatte saada kuninkaan rikkomaan lupauksensa?»
»Minun ei tarvitse koettaa vaikuttaa kuninkaaseen, koska hän on nimittänyt minut diktaattoriksi.»