Mitä hänen oli tehtävä? Hän olisi sanonut vaikka mitä tuolla hetkellä ja uskonut Jumalan antavan sen anteeksi. Mutta tässä ei auttaisi kieltokaan. Tekipä mitä tahansa, seuraukset tulivat olemaan yhtä kamalia. Jos hän kielsi paronin kertomuksen, täyttäisi Rossi uhkauksensa. Jos hän ei kieltänyt, kohtaisi paronille aiottu kosto häntä, Romaa. Hän muisti paronin uhkauksen ja vapisi.
Roma katsoi hetken avutonna Rossista paroniin ja paronista takaisin
Rossiin. Hän koetti puhua, mutta ei voinut. Vihdoin sai hän sanotuksi:
»Davido, jos voisin kertoa sinulle kaikki…»
»Kaikki! Enhän tahdo tietää muuta kuin yhden asian, Roma.»
Rossi katsoi häneen ikäänkuin hakien. Tutkivan tuomarin silmät eivät ole kysyvämmät.
»Roma, etkö ymmärrä, armas? Tuo mies — anna anteeksi, armas — tuo mies sanoo, että ennenkuin menit naimisiin minun kanssani, sinä… sinä olit ollut hänen omansa. Sitä hän tarkoittaa, ja se on valhetta, eikö niin?»
Roma ei vastannut, ja paroni naurahti. Se kidutti Rossia, ja epäluulo, jota hän oli koettanut tukahduttaa siitä asti kun hän astui tähän taloon, palasi taas kaksinkertaisena.
»Puhu, Roma. Isäsi tähden, oman kunniasi tähden, puhu!»
»Jos minä voisin sanoa sinulle…»
»Eihän sinun tarvitse sanoa muuta kuin myöntää tai kieltää.»