»Niin.»
Rossin silmät kyynelehtivät. Hän oli kuin toinen mies.
»Mutta… tuomioistuin ei voi häntä uskoa.»
»Hänet on jo tuomittu.»
»Tuomittu? Sanoitteko niin? Rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt! Ja pelastaakseen minut! Pyhä isä, uskotteko, että viimeinen sanani hänelle… Mutta hän on enkeli. Viranomaiset ovat hulluja. Eikö kukaan epäillyt minua. Eikö kukaan tiennyt, että olin ollut siellä sinä yönä?»
»Yksi ainoa todistuskappale liitti teidät tuohon rikokseen, poikani. Se oli tämä.»
Paavi veti esiin vangitsemiskäskyn, jonka hän oli ottanut Romalta.
»Hänelläkö se oli?»
»Niin.»
Rossin liikutus kasvoi myrskyksi. Epätoivo, joka äsken oli hänet vallannut, näytti pieneltä ja mitättömältä mahtavan tunteen rinnalla. Mutta vähän ajan perästä hänen kosteat silmänsä alkoivat loistaa.