"Pitääkö minunkin kirjoittaa nimeni?" kysyin elottomasti.
"No, kuka muut sitten?" naurahti herra Curphy. "Kaunis Betsy kaiketi?"
"Tule, tyttö, tule", sanoi isäni tuikeasti, ja minä kirjoitin nimeni.
Minulla ei ollut enää omaa tahtoa. Tässä kuten kaikessa tein mitä käskettiin.
Isäni antoi hiukan rahaa (pari shillingiä luullakseni) kylävoudille, joka repäisi lävistetyn sinisen paperikaistaleen suuremmasta kirjasta ja ojensi sen minulle sanoen:
"Tämä kuuluu teille."
"Minulle?" virkoin.
"Kelle sitten?" sanoi herra Curphy ja alkoi taas nauraa, ja sitten joku mainitsi jotain naimatodistuksesta ja ettei sitä koskaan tiedä milloin viisas nainen saattaa tarvita sitä.
Avioliittoni virallinen puoli oli nyt loppuun suoritettu, ja lordi
Raa, joka oli ollut hyvin rauhaton, nousi pystyyn sanoen:
"Hiton aikainen ajomatka. Onko talossa mitään hermoja vahvistavaa, kylävouti?"