"Sanokaa johtajattarelle, että olen hyvin kiitollinen hänelle niistä viehättävistä kukista, joilla hän on kaunistanut huonettani tänä aamuna."
"Mutta ei johtajatar sitä ole tehnyt, teidän armonne", sanoi tarjoilija.
"Kuka sitten?"
"Se oli… armollinen rouva."
"Oo — oh!" sanoi mieheni, pehmeämmällä ja paljon merkitsevämmällä äänenpainolla.
Jumala tietää, että se oli vähäinen palkinto innokkaista puuhistani, mutta minä olin niin innostunut kokeeni menestyksestä, että päätin jatkaa, ja kun saman päivän illalla joukko mieheni ystäviä tuli ilmoittamaan hänelle tilanneensa paikat tunnetussa teatterissa, jossa annettiin laulunsekaisia huvinäytelmiä, pyysin päästä heidän mukaansa.
"Joutavia, kultaseni! Bromptonin oratorio sopii sinulle paremmin", sanoi mieheni taputellen minua leuan alle.
Mutta minä en hellittänyt, ja viimein herra Eastcliff sanoi:
"Antaa hänen tulla. Mikä estää?"
"Hyvä on", sanoi mieheni nipistäen minua poskesta. "Kuten tahdot.
Mutta ellet pidä siitä, älä syytä minua."