Tämä oli jo minulle liikaa. Pikku sydämeni leimahti liekkeihin kuullessani äitiä noin nöyryytettävän. Niinpä minä pujahdin piilopaikastani portaitten päähän ja huusin sieltä niin kimeästi kuin kurkustani lähti:
"Sinun kaunis Betsysi on pahanilkinen piru, ja kyllä hän vielä saa helvetissä paistua."
En voi milloinkaan, en vaikka eläisin kuinka kauan, unohtaa sanojeni vaikutusta. Tuokion seisoi Bridget täti sanatonna keskellä portaita, ikäänkuin hän olisi äkkiä tullut elottomaksi. Sitten hän kalmankalpeana ja sanaakaan sanomatta ryntäsi ylös luoksemme, ja ennenkuin minä olin pelastautunut tavalliseen turvapaikkaani, hän läimähytti minua poskelle ja sivalsi korvapuustin kummallekin korvalle.
En muista, itkinkö, mutta tiedän, että äitini itki ja että kesken yleistä sekasortoa isäkin tuli huoneestaan vaatien kovalla äänellä saada tietää, mitä oli tekeillä.
Bridget kertoi hänelle asian höystäen sitä monilla lisäyksillä, joita äitini ei yrittänytkään oikaista, ja tietäen olevansa väärässä hän aikoi pyyhkiä silmiään nenäliinallaan ja väitti mahdottomaksi jäädä paikkaan, missä lasta yllytettiin häntä solvaamaan.
"Minun täytyy lähteä pois tästä talosta — jo huomenna minun täytyy lähteä", sanoi hän.
"Siitä ei tule mitään", huusi isäni. "Saadaanpa nähdä, eikö minulla enää ole sananvaltaa omassa talossani. Kouluun pitää noiden lasten lähteä — kouluun, sanon minä, ja joka kynnen."
Kuudes luku.
Ennenkuin ryhdyn juttelemaan kouluajoistani, on minun ensin kerrottava, miten ja missä tulin tohtorin pojan tuttavaksi.
Se tapahtui edellisenä vuonna joulunaikaan. Jouluaattona heräsin yön hiljaisuudessa, ja minut valtasi omituinen tunne, kuin olisin herännyt toisessa maailmassa. Kirkonkellot soivat, ja ulkopuolelta taloa äitini ikkunan alta kuului laulua. Kuunneltuani hetken aikaa kysyin niin hiljaa kuin kykenin: